Vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuvat seksuaalirikokset törkeyden törkeyksiä – Rikoslakiin kirjattava myös vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuvat seksuaalirikokset

Tiedote 19.2.2019

Helsingin Sanomat uutisoi eilen, kuinka muistisairas palvelutalossa asuva ikääntynyt henkilö oli joutunut seksuaalisen teon kohteeksi omassa asunnossaan. Rangaistukseksi tekijä sai 60 päivän ehdollisen tuomion. (Palvelutalon työntekijä pakotti Alzheimeria sairastavan vanhuksen seksuaaliseen tekoon – sai 60 päivän ehdollisen tuomion).

Vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat törkeyksien törkeyksiä, joiden tekijöiden rangaistusten on oltava tuntuvia. Puolustuskyvyttömään ja sairaaseen ihmiseen kohdistuvat teot ovat anteeksiantamattomia. Kun tuomioksi tällaisesta raukkamaisesti teosta tulee 60 päivää ehdollista vankeutta, tarkoittaa se kansantajuisesti sitä, että tuomiota ei tullut lainkaan, kansanedustaja Arja Juvonen (ps) jyrähtää.

Esitin viime joulukuussa eduskunnan täysistuntoon keskustelualoitteella ajankohtaista keskustelua seksuaalirikollisuudesta Suomessa. Olisi ollut merkittävää, että hallitus olisi tuonut tietoomme linjauksia, joilla seksuaalirikollisuutta torjutaan. Hallitus ei kuitenkaan pitänyt asiaa tärkeänä, mitä pidän välinpitämättömyyden huippuna. Hallitus päättää kautensa siihen, että se lakaisee maton alle kansalaisia vakavasti koskettavan asian. Oulun tapaukset ja epäilyt lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista ovat osa tätä käsittömättömän rikollisuuden sarjaa ja toisessa ääripäässä ovat taasen vanhukset ja vammaiset, jotka eivät välttämättä kykene edes tuomaan julki kokemaansa. Nyt on tullut taas yksi vanhukseen kohdistunut tapaus julki – onko näitä enemmänkin, Juvonen kysyy.

Meillä on rikoslaissa erikseen lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten pykälät. Olen tehnyt kaksi lakialoitetta, joissa molemmissa esitetään lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten rangaistusasteikon korottamista ja on hyvä, jos tämä vihdoinkin toteutuu. Rikoslaissa olisi syytä olla kuitenkin myös vahvasti kirjattuna vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuvat seksuaalirikokset. Heidän joutuessa törkeiden seksuaalitekojen kohteeksi, niistä tulisi tuomita sen mukaan. Niistä tulisi tuomita ehdotonta vankeutta eikä ehdollista. Yhteiskunnan on annettava singnaali, että tällaiset teot ovat kaikin tavoin syvästi tuomittuja. Toivoisin, että oikeusministeri Häkkänen voisi kommentoida tätä asiaa jotenkin, Juvonen pyytää.

Vuonna 2011 oikeusministeriö julkaisi selvityksen Ikääntyneisiin kohdistuvat rikokset ja niiden ehkäiseminen. Vuonna 2009 käynnistettiin myös toimenpideohjelman valmistelu ikääntyneiden kohtaaman rikollisuuden ennaltaehkäisemiseksi (Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä 26.11.2009). Yhtenä toimenpiteenä oli valvonnan kehittäminen ja tiedonvaihdon esteiden poistaminen. Siihen kuului muun muassa vanhustyöhön hakevan rikostaustan selvittäminen. Suomessa on myös kampanjoita Kätketyt äänet- kampanjalla, jossa on haluttu tuoda esiin ikääntyneiden kohtaamaa kaltoinkohtelua (Ikääntyneisiin kohdistuvat rikokset ja niiden ehkäiseminen, OM, selvityksiä ja ohjeita, 2011)

Miten oikeusministeriön toimenpideohjelmat ovat onnistuneet tavoitteissaan? Onko ne huomioitu ja jalkautettu kunnissa, palvelutaloissa ja muussa hoivassa? Nyt on kiireen vilkkaa ryhdyttävä tiedottamaan, mutta myös päivittämään, nämä ohjelmat nykyhetken tasolle, johon liittyy seksuaalirikosten ja kaltoinkohtelun lisäksi myös ikääntyneiden ja vammaisten kohtaama muu rikollisuus kuten omaisuusrikokset, varkaudet, petokset, kavallukset, vapauden riisto ja heitteillepano, Juvonen vaatii.

Olen tehnyt myös jo vuonna 2016 toimenpidealoitteen liittyen sisäisen turvallisuuden strategian päivittämiseen ikääntyneiden turvallisuuteen liittyvien teemojen osalta eli ei tämä asia ole mikään uusi, Juvonen muistuttaa.

Arja Juvonen
Kansanedustaja
050-5311 108

 

 

 

 

Kirjoitettu 19.2.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa