Uhkana ylikansalliset suuryhtiöt ohittavat pienet yritykset

Eduskunta keskusteli 1.3. suullisella kyselytunnilla sote-uudistuksen etenemisestä. Saman viikon keskiviikkona kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki ehti tyrmätä uudistuksen. Tämä kirvoitti vilkkaan keskustelun torstaina.

Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen huomautti sote -uudistuksen tuomasta riskistä, jossa pienet yritykset jäisivät helposti suurten ylikansallisten suuryhtiöiden jalkoihin.
– Hyvä hallitus, ajatte yrittäjien asioita, ja yrittäjyyteen kannustetaan. On erittäin huolestuttavaa kuitenkin, että suuret yritykset valtaavat alaa ja pommittavat pienempiä toimijoita. Tämä esimerkiksi tapahtuu maakunnissa, Juvonen huomautti.

Juvonen kertoi esimerkin hoiva-alalta nykyisessä tilanteessa. – Otetaan pieni hoiva-alan yritys: Kunnat lähtevät minikilpailuttamaan. Aloitetaan huutokauppa muun muassa vanhustenhoivapaikoista, kuka tarjoaa ja kuka suostuu halvimmalla rahalla tekemään. Se on erittäin vaarallista, jos puhutaan, että 130 euron hinnasta laskeudutaan 70 euroon. Siihen pitää kuulua ympärivuorokautinen hoiva, hoivatarvikkeet, hoito, ravinto ja ruoka. Millä rahalla pienyrittäjä pystyy tällaista palvelua tuottamaan?

Juvosen mukaan kilpailun siirtäminen suuremmalle alueelle luo yhä suurempia minihintaisia tuottajia, joilla voi olla käytännössä monopoliasema maakunnassa.
– Te ajatte tällä uudistuksella pienet yrittäjät täysin konkurssiin, ja pakon edessä ne joutuvat myymään isommille tuottajille. Kaikkihan me tiedämme tämän.

Soteuudistuksesta ja valinnanvapauslaista keskustellaan eduskunnassa keskiviikkona 14.3. Silloin käydään lähetekeskustelu, joka kestänee pitkälle yöhön.

 

 

Kirjoitettu 10.3.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa