Tuleeko Soten palkkaharmonisoinnista keppihevonen – henkilöstöä vähennetään ja kelpoisuusehtoja heikennetään?

Tiedote 1.6.2018

Soteuudistukseen liittyvä palkkaharmonisointi tulee olemaan vielä hallitukselle kuuma peruna, toteaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Arja Juvonen (ps).

Asiasta ei juurikaan puhuta, vaikka se on yksi keskeisimmistä asioista, jonka arvioidaan tuovan myös mittavia kustannuksia soteuudistuksessa. Asia on myös työntekijän ja työnantajan näkökulmasta merkittävä: työntekijää se kannustaa, mutta työnantajalle tuo kustannuksia. Myös eduskunnan tarkastusvaliokunta nosti valinnanvapauslakiin liittyvässä lausunnossa esiin palkkaharmonisointiin liittyvien henkilöstömenojen kasvun ja sen, että kustannusten mittaluokkaa ei ole kyetty täsmentämään.

Summia vedetään siis täysin hatusta. Arviot ovat 75 – 700 miljoonaa, mutta asiantuntijoiden mukaan tuo summa tulee ylittymään, Juvonen sanoo.

Valtiovaraministeri Orpo on sanonut eduskunnassa, että valinnanvapaus ei ole säästötoimi. Kuitenkin säästöjä haetaan sotella 3 miljardia ja yksi osa säästöjä on arvioitu tehtävän teknologian ja digitalisaation kautta. Hetemäen muistiossa ideaksi nostettiin muun muassa ns. virtuaaliset kotihoitajan kotikäynnit vanhusten luona. Tällä on arvioitu säästettävän 20 -40 hoitajan fyysistä asiakaskäyntiä vuorokaudessa.

Palkkaharmonisointi eli palkkojen korottaminen on yksi parhaimpia asioita esimerkiksi sen matalapalkkaisen hoiva-alan työntekijän näkökulmasta. Hoitoalan palkat, mutta myös muut palkkaerot, on korjattava oikeaan mittaluokkaan jokaisen kohdalla. Pidän kuitenkin myös tärkeänä, että hyvä työntekijä saa tehdystä työstään ja panostuksistaan myös henkilökohtaista pätevyyslisää, sen mahdollisuuden on siis säilyttävä, Juvonen sanoo.

Palkkaharmonisointiin liittyy myös suuri uhkakuva: sen aiheuttamista kustannuksista lähdetään varmasti tekemään keppihevosta henkilöstön vähentäiseksi ja työntekijöiden kelpoisuusehtojen heikentämiseksi. Nuo asiat vaanivat soteuudistuksessa ja ovat merkittäviä riskitekijöitä myös potilasturvallisuuuden kannalta. Tuollaista kehitystä vastaan on siis taisteltava, Juvonen sanoo.

Virtuaalihoitajamalli on juuri asiakkaan tilannetta heikentävä esitys. Se on kerrassaan karmaiseva. Kyllä kotona asuvan ja kotihoidon piirissä olevan vanhuksen luona on käytävä fyysisesti, henkilökohtaisesti. Muutoin emme enää edes puhu hoitotyöstä. Kotihoidon henkilöstöä ei voi vähentää, Juvonen toteaa.

Arja Juvonen
kansanedustaja
050-5311 108

Kirjoitettu 1.6.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa