Tukea hyvätuloisille

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt 5 miljoonan euron hankkeen, jolla kunnat voivat hakea tukea maksuttomaan 5-vuotiaiden lasten varhaiskasvatukseen. Perusteluna on, että kaikki 5 vuotiaat saadaan varhaiskasvatukseen ja maksuttomuuden takia se ehkäisee syrjäytymistä. Kuulostaa tosi hyvälle!

Suomessa on subjektiivinen päivähoito-oikeus, joka takaa varhaiskasvatusta 20 viikkotuntia kaikille lapsille. Se jo toi suurimman osa lapsista varhaiskasvatuksen piiriin. Hoitomaksu on tulosidonnaista eli pienituloisille se on ilmaista tai melkein maksutonta. Kattava neuvola- ja lastensuojelujärjestelmä ohjaa tuen tarpeessa olevia varhaiskasvatuksen piiriin.
Hanke ei ole pakottava eli sillä ei välttämättä tule yhtään avun tarvitsevaa varhaiskasvatukseen. Koko päivän hoito maksaa kunnalle noin 1000 €/kk/lapsi ja maksu siitä perheelle on 0 – 290 €/kk. Valtio olisi tukenut hankkeessa – jos kunta olisi edes päässyt siihen – 20% puolen päivän maksuista. Kunnalta jää siis 80 % maksuista saamatta tämän hankkeen myötä ja se katettaisiin esim. kuntaveroilla. Hallituksen hankkeen oikea lopputulos on pelkästään ilmainen varhaiskasvatus hyvätuloisille. Oikeistopolitiikkaa parhaimmillaan, vain hyvätuloiset hyötyvät.

Pelkästään 5 miljoonalla saisi 130 lastenhoitajaa lisää päiväkoteihin vuodeksi. Kuntien saamatta jääneillä maksuilla voisi mieluummin palkata lisää lastenhoitajia ja -tarhaopettajia. Jospa laitettaisiin ensin päiväkodit kuntoon – rakennukset ja riittävästi hoitajia lapsille – ennen kuin vain lasketaan hyvätuloisten maksuja? Paljon puhuttu perhevapaauudistuskin oli yleviin tavoitteisiin verhottu leikkausyritys, perheistä 2/3:n tulot olisi perhevapaille laskenut.

Hallituksen esityksissä moni kuulostaa aluksi loistavaksi, mutta muuttuukin hetken tutkimisen jälkeen joko leikkauksessa tai tulosiirroksi vain hyvätuloisille.

Pia Pentikäinen (ps)
Kaupunginvaltuutettu
Koulutuslautakunnan puheenjohtaja
Suonenjoki

 

 

Kirjoitettu 24.2.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa