Toimintakertomus 2015

Perussuomalaiset Naiset ry noudattaa Perussuomalaiset rp:n poliittista ohjelmaa pyrkien pitämään esillä naisten ja lasten näkökulman päätöksenteossa ja tiedottamisessa.

Perussuomalaiset Naiset ry on Naisjärjestöjen Keskusliiton sekä Naisjärjestöt yhteistyössä – NYTKIS ry:n jäsen. Järjestö on osallistunut näissä puitteissa erilaisiin kokouksiin ja tapahtumiin.

Perussuomalaiset Naiset ry on valtakunnallinen järjestö, jonka henkilöjäseniksi voivat hakea kaikki Perussuomalaiset rp:n naisjäsenet. Lisäksi naisjärjestön yhteisöjäseniin kuuluvat paikalliset alueyhdistykset.

Perussuomalaiset Naiset ry:n toimistolla järjestettiin iltatapahtuma DEMO-delegaatiolle 9.6.2015.

Järjestön puheenjohtajana toimi Marja-Leena Leppänen, 1. varapuheenjohtajana Kike Elomaa ja 2. varapuheenjohtajana Anne Louhelainen. Hallituksessa oli puheenjohtajan lisäksi 16 muuta varsinaista jäsentä varajäsenineen.

Naisjärjestön hallitus kokoontui vuonna 2015 kuusi kertaa.

Naisjärjestö piti vuonna 2015 sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset. Kevätkokous pidettiin Porissa 17.5.2015 ja syyskokous pidettiin Riihimäellä 10.10.2015. Kokouksissa saatiin runsaasti evästyksiä mm. eduskuntatyöhön.

Syyskokouksessa naisjärjestölle vahvistettiin vuoden 2016 talousarvio ja toimintasuunnitelma. Puheenjohtajana valittiin jatkamaan Marja-Leena Leppänen. Lisäksi valittiin hallitukseen 16 varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Alueyhdistysten toiminta on ollut vilkasta. Alueyhdistykset ovat kenttätyöntekijöiden tuella olleet esillä lukuisissa tapahtumissa eri puolilla Suomea. Alueyhdistyksillä on ollut mahdollisuus hakea naisjärjestöltä hankeavustusta erilaisiin paikallisiin tapahtumiin.

Hallitus hyväksyi alueyhdistysten sääntöihin muutoksia 9.10.2015.

Vuonna 2015 perustettiin uusi alueyhdistys, Perhonjokilaakson PerusNaiset ry.

Alkuvuonna 2015 naisjärjestöllä työskenteli neljä kenttätyöntekijää sekä toiminnanjohtaja. Hallituksen kokous 17.5.2015 päätti kokeilusta, että ko. määräaikaisia työsopimuksia ei jatketa loppuvuodeksi vaan kenttätyö hoidetaan vuoden loppuun projektiluonteisesti.

Huhtikuussa 2015 järjestettiin eduskuntavaalit. Naisjärjestö tuki naisehdokkaita mm. kampanjatarvikepaketeilla. Lisäksi naiset osallistuivat eduskuntavaaliehdokkaiden tukiryhmätyöskentelyyn ja tapahtumiin.

Eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset saivat 38 kansanedustajaa, joista 12 oli naisia. Perussuomalaisia naisia pääsi merkittäviin tehtäviin, mm. eduskunnan puhemies (Maria Lohela), sosiaali- ja terveysministeri (Hanna Mäntylä), hallintovaliokunnan puheenjohtaja (Pirkko Mattila) ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja (Kike Elomaa). Europarlamentissa on toiminut Pirkko Ruohonen-Lerner.

Perussuomalaiset rp:n puoluekokous järjestettiin Turussa elokuussa 2015. Hanna Mäntylä valittiin jatkamaan puolueen 2. varapuheenjohtajana ja Riikka Slunga-Poutsalo valittiin jatkamaan puoluesihteerinä.

Perussuomalaiset Naiset ry:n tiedottaminen on tapahtunut ajankohtaisin kirjoituksin lehdissä, sähköpostin välityksellä, puolueen ja naisjärjestön lehdessä sekä naisjärjestön internet- sekä Facebook-sivuilla. Hallituksen kokous 22.11.2015 valitsi viisihenkisen työryhmän kehittämään naisjärjestön viestintää.

Naisjärjestö otti kantaa mm. naisten ja lasten turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin.

Naisjärjestön osuutta puoluetuesta on käytetty palkkoihin, tapahtuma- ja kokousjärjestelyihin, eduskuntavaaliehdokkaiden kampanjoinnin tukemiseen, viestintään sekä toimistokuluihin.

Vuonna 2016 ei järjestetä yleisiä vaaleja. Naisjärjestö yhteistyössä aluejärjestöjen kanssa kuitenkin tekee koko ajan työtä tuleviin vaaleihin valmistautumiseksi mm. järjestämällä tapahtumia ja osallistumalla niihin, kouluttautumalla, viestinnällä ja ehdokkaiden hankinnalla.

Hyväksytty Perussuomalaiset Naiset ry:n kevätkokouksessa Jyväskylässä 22.5.2016

Kirjoitettu 22.5.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa