Soteuudistus laittaa sinut nettiin – perussuomalaiset vaativat selkosotea – kansalaisen puheluun on vastattava entistäkin enemmän tulevaisuudessa

Tiedote 6.7. 2018
Kansalaisille on aukeamassa soteuudistuksen myötä iso ikkuna, jonka näköala on sekava. Pärjätäkseen sotemarkkinoilla kansalaiset tarvitsevat tietoa, henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa, sekä selkokielisyyttä. Mikään soteuudistuksessa ei lupaa tällaista toimintaa. Ihmisiä ohjataan sen sijaan nettiin ja sähköisiin palveluihin. Kansalaisen kysyvään puheluun on vastattava tulevaisuudessa vieläkin enemmän, tai hän jää palloilemaan yksin suurelle ja sekavalle sotekentälle, kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen ja Uudenmaan perusnaisten puheenjohtaja Arja Juvonen (ps) vaatii.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on istunut nyt viikon ylimääräistä aikaa käsitelläkseen sotelakeja. Mitä enemmän asioita käsitellään, sitä varmemmaksi käy se, että juuri se itse asiakas, mummo tai pappa, sairas tai potilas, on unohtunut uudistuksen ytimestä. Ihminen on kadonnut, Juvonen kritisoi.

Suuri muutos on tuomassa sotekeskuksia, sekä julkista että yksityistä. On tulossa asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti. On tulossa valinnanvapaus, joka saa kaiken kuulostamaan helpota, sujuvalta ja vaivattomalta. Kansalaiselle annetaan lupausta mahdollisuudesta valita, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Kansalaisten tulisi kyetä vertailemaan ja arvioimaan täysin uudella tavalla palveluja. Ikääntyneen tulisi kyetä tekemään valintaa muun muassa hoivapaikan valitsemisen kanssa. Miten ihmeessä ne henkilöt, joilla ei ole yhteyttä sähköiseen maailmaan ja tietotekniikkaan näitä valintoja tekee? Palveluntuottajista tulisi saada erilaista vertailutietoa, mutta miten ja mistä esimerkiksi ikääntynyt henkilö tätä tietoa saa? Miten soteuudistuksessa turvataan niiden tilanne, jotka eivät osaa tai kykene toimimaan soteviidakon keskellä, Juvonen kysyy.

Perussuomalaiset ovat vaatineet koko soteuudistuksen ajan selkosotea. Ihmisten tulee saada tietää, mitä palvelujärjestelmässä tapahtuu. Perussuomalaisten peruskivenä on ollut palvelujen parantamisessa peruspalvelut: lääkärille ja erikoissairaanhoidon jatkohoitoon on päästävä. Vanhusten kotihoito on turvattava. Nämä vaatimukset on edelleen voimassa, mutta hallituksen valinnanvapaus esitys ei vastaa näihin vaateisiin. Yli kolmetuhatta sivua lakitekstiä ei anna meille varmuutta siitä, että nämä kohdat tulevat turvatuiksi, Juvonen sanoo.

Perussuomalaiset ovat suhtautuneet koko ajan soteuudistukseen kriittisen arvioivasti.

Asiantuntijoita, perustuslakivaliokuntaa ja kansalaisia kuultuamme on helppo todeta, että tämä linja on ollut ainoa oikea ja sillä jatkamme. Me emme tule kannattamaan soteuudistusta tällaisenaan, Juvonen sanoo.

Arja Juvonen
Kansanedustaja
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen
050-5311 108

Kirjoitettu 7.7.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa