Reijonen: Vanhustenhuollon resursseja kohdistettava haja-asutusalueille ja maaseudulle

TIEDOTE 22.1.2021

Kansanedustaja ja Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen on huolissaan maaseudun vanhuksista. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2019 lopussa Suomessa oli 1 231 274 yli 64-vuotiasta. Näistä 426 763 eli 35 % asui maaseutualueilla.
-Kyse on siis isosta joukosta suomalaisia, sanoo Reijonen.

Moni ikääntyvä haluaa asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Käytännössä monen on kuitenkin muutettava taajamaan asumaan siinä vaiheessa, kun kotona tarvitaan enemmän apua. Kunnat ja kaupungit näyttävät järjestävän mielellään palveluita enemmän keskustojen tai taajamien alueille.

Korona-aika sai monet arvostamaan harvaanasuttuja alueita

Suomessa haja-asutusalueella on paljon käyttökelpoisia kiinteistöjä vanhusväestön omistuksessa. Jos mahdollistettaisiin enemmän henkilökuntaa myös haja-asutusalueelle, olisi monella mahdollista asua pitempään kotonaan. Näin maaseutu pysyisi vireämpänä, kun alueella asuu ihmisiä ja asuminen mahdollistetaan.
-Tietysti palvelujen tuottaminen maksaa, mutta tuo myös vastaavasti työpaikkoja ja sitä kautta tuloja ja elinvoimaa pienempiinkin kuntiin, toteaa Reijonen

Reijonen teki asiasta kirjallisen kysymyksen, että onko suunniteltu tai suunnitteilla projektia, jossa vanhustenhuoltoon järjestettäisiin parannusta ja henkilökuntalisäystä kohdentaen resursseja myös haja-asutusalueilla ja maaseudulla asuville, jotta he voisivat asua pidempään kotonaan?

Minna Reijonen
kansanedustaja (ps)
09 432 3135

 

 

 

 

 

 

Kirjoitettu 25.1.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa