Reijonen vaatii selvitystä Venäjältä tulevien koronatartuntojen ehkäisystä

TIEDOTE 28.6.2021

Venäjältä on kisaturismin mukana leviämässä erittäin ärhäkästi tarttuvaa koronamuunnosta. HUS:n johtajaylilääkärin mukaan Suomea uhkaa nyt koronan neljäs aalto tämän johdosta (YLE 28.6.2021). Tartuntoja on löydetty jo yli 200 ja altistuneita saattaa olla tuhansia.
-Kisojen aikataulut ja turismin mahdollinen suuri määrä oli tiedossa Suomessa etukäteen. Kuitenkin testauksessa, karanteeneissa ja ennakoinnissa tuli valtaisasti ongelmia, ihmettelee Reijonen.

Suomeen palaajia ei testattu riittävässä laajuudessa. Tartuntojen nousu oli raportoitavissa. Tilanne näyttää nyt todella huolestuttavalle monella eri tavalla.
-Miksi Venäjältä kisaturismin mukana tulevien tartuntojen ennakointi ja testauskapasiteetti pettivät Suomessa pahasti ja mitä tilanteelle tehdään sekä kuinka aiotaan estää, ettei vastaavaa jatkossa pääse tapahtumaan, kysyy Reijonen.

Minna Reijonen on kansanedustaja, farmaseutti ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen. Hän teki asiasta myös kirjallisen kysymyksen asiasta vastaavalle ministerille.

Minna Reijonen
kansanedustaja (ps)
09 432 3135

 

 

Kirjoitettu 28.6.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa