Reijonen vaatii: Kuntien tulee selvittää, mihin ne käyttävät valtion määrärahoja

TIEDOTE 30.12.2020

Kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen Minna Reijonen ihmettelee, miten kunnat voivat käyttää tiettyyn tarkoitukseen myönnettyjä määrärahoja ihan muihin kohteisiin.

Valtio antaa kunnille määrärahoja eri tarkoituksiin. Rahaa on kunnille annettu mm. koronan takia ja aiemmin esimerkiksi omaishoitoon. Kuitenkin esimerkiksi omaishoitoon varattuja rahoja käytettiin osassa kuntia täysin toisiin tarkoituksiin. Tämä kävi ilmi kyselyssä jälkeenpäin. Valtio ei siis seuraa, mihin kunta käyttää valtion antamat määrärahat.

Juha Sipilän hallitus kohdensi omaishoitoon merkittävästi lisärahaa vuosien 2016-2019 välillä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyselyssä 105 vastanneesta kunnasta vain 23 kuntaa kertoi, että lisäraha meni omaishoidon palveluihin. Todellisuudessa lukuisissa kunnissa rahat saattoivat mennä esimerkiksi rakentamiseen tai teidenhuoltoon. Syy määrärahojen valumiseen muualle on valtionosuusjärjestelmässä, jossa kunnille on taattu lailla laaja itsehallinto.

-Tämä omaishoidon määrärahojen käyttö muihin kohteisiin tuli ilmi, mutta kuinka paljon ja mitä muita määrärahoja kunnissa on käytetty muuhun kuin myönnettyyn tarkoitukseen, kysyy Reijonen.

Reijonen teki kirjallisen kysymyksen, miten ja mikä taho ja millä aikataululla seurataan, mihin valtion antamat rahat kunnissa käytetään ja kuinka nämä raportoidaan.

Minna Reijonen
kansanedustaja (ps)
09 432 3135

 

Kirjoitettu 31.12.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa