Reijonen: Vaarallista riskipeliä Suomessa? Poliisi ei voi hoitaa tehtäviään työturvallisesti. Poliiseille ja muille kriittisillä aloilla toimiville saatava rokotukset!

TIEDOTE 23.3.2021

Kansanedustaja Minna Reijonen kirjallisen kysymyksen ministerille, kuinka poliisi voi tehdä työtään koronaturvallisesti, kun he eivät vieläkään ole saaneet rokotuksia.

Helsingissä järjestettiin viikonloppuna iso satojen ihmisten mielenosoitus aikana, jolloin koronarajoitukset rajaavat kokoontujien määrän korkeintaan kuuteen henkilöön.
-Uutisoitiin, että mielenosoituksen työtehtävissä olisi voinut vaarantua jopa poliisien työturvallisuus, koska poliiseja ei ole vielä rokotettu, sanoo Reijonen.

Koronarokotukset ovat Suomessa edelleen pahasti kesken. On varauduttava vastaaviin tilanteisiin tulevaisuudessakin. Poliisien työssä ei aina pysty pitämään turvavälejä tai valitsemaan, meneekö koronaturvalliseen tilaan.

Kun tarkastellaan Suomen turvallisuutta ja huoltovarmuutta, rokotusjärjestys puhuttaa monen muunkin ammattiryhmän osalta.
-Tulisi käydä läpi ne toiminnot, jotka on pystyttävä turvaamaan kriisissäkin; apteekkien toiminta, poliisin toiminta, koronalle mahdollisesti altistuvien kuljetustehtävissä olevien toiminta, sairaankuljetukset jne, sanoo Reijonen.

Minna Reijonen
kansanedustaja (ps)
kuntavaaliehdokas
09 432 3135

 

Kirjoitettu 23.3.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa