Reijonen: Uudistus ei takaa terveysasemasi säilymistä

TIEDOTE 15.12.2020

Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen on huolissaan soteuudistuksesta.
-Koskaan meillä ei ole tehty niin suusta uudistusta kuin nyt annettu soteuudistus hyvinvointialueineen. Tämä uudistus koskee nyt jokaista kuntaa ja kaupunkia, toteaa Reijonen.
Muutos on myös hallinnollisesti suuri. Ihmisille kuitenkin on tärkeintä, että arkiset asiat, kuten terveydenhuolto toimivat.

Päätöksenteko siirtyy todellisuudessa hallituspuolueille

Jos rahoitus tulee valtiolta kunnan sijaan, se tarkoittaa myös muutosta. Kunnassa kunnanvaltuutetut päättävät oman kunnan asioista, kuten oman kunnan terveysasemasta. Mutta jos rahoitus tulee valtiolta, niin käytännössä iso rooli on Suomen hallituksella. Eikä hallituksessa koskaan ole kaikki puolueet mukana. Tämä muuttaa päätöksentekoa radikaalisti.

-Päätöksenteko kapenee. Hallituspuolueet voivat ohjata rahoja haluamallaan tavalla ja maakunnassa päättäjä toimivat vain kumileimasimena. Tämä on ilmeinen riski, toteaa Reijonen.

Onko hallinnon kustannuksia laskettu

Onko laskettu, kuinka paljon luottamuspaikkoja tulee lisää luottamushenkilöille, kun kuntiin kuitenkin jää sosiaali- ja terveydenhuollon lautakunnat ja myös valtuutettujen määrä kunnissa säilyy ennallaan?
-Eli kuinka paljonko enemmän hallintokulut tulevat jatkossa olemaan? Onko tästä laskemia olemassa? Ainakaan niitä ei ole esitetty, ihmettelee Reijonen.

SDP:stä luvattiin kaikkien puolueiden yhteistä valmistelua – ei tullut

Näin ison muutoksen valmisteluun olisi ollut syytä ottaa kaikki mukaan. Hallitus ei kuitenkaan halunnut tehdä niin, joka on valitettavaa. Kun alusta asti valmistelussa on mukana isompi ryhmä, ongelmakohtia voi nousta enemmän esille. Ongelmien esille nouseminen tässä vaiheessa on tärkeää, sillä niihin on helpompi puuttua ennen kuin lait on hyväksytty lopullisesti eduskunnassa.

-On harmi, ettei kaikkia otettu mukaan valmisteluun, vaikka tämän sosiaalidemokraatit olivat luvanneet, mikäli olisivat hallituksessa, toteaa Reijonen.

Säilyykö lähipalvelut?

Tämä uudistus ei takaa, että terveysasemat säilyvät paikallaan. Kun säästöjä haetaan, aletaanko sitten keskittämään? Montako terveysasemaa meillä on viiden vuoden kuluttua? Keskitetäänkö palvelut isoihin hyvinvointikeskuksiin ja haja-asutusalueilta häviää kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut?

-Hyvinvointialueiden päättäjiksi ei välttämättä tule päättäjiä edes joka kunnasta eli päätöksenteko siirtyy kauemmas. Kun päätöksenteko on kauempana, ikäviä päätöksiä on helpompia tehdä. Vaikkapa se juuri sinun lähelläsi olevan pienen terveysaseman lakkauttamien, toteaa Reijonen.

Yliopistollinen sairaala on äärettömän tärkeä

Yliopistollisissa sairaaloissa on erikoisosaamista. Yliopistollisen sairaalan säilymisestä yliopistollisena ei nimittäin ole itsestäänselvyys. Soteuudistuksessa pitää turvata ylipoistojen ja sairaaloiden yhteistyö.

-Olen tehnyt ministerille jo parikin kysymystä siitä, että miten turvataan yliopistollisen sairaalan ja yliopistojen yhteistyön rahoitus tulevaisuudessa. En ihan saanut sellaista vastausta kuin toivoin, sanoo Reijonen.

Tätä ei ole mainittu kunnolla tässä uudistuksessa. Tästä ovat yliopistollisten sairaaloiden johtohenkilöt olleet erityisen huolissaan. Täytyy varmistaa, että ihmiset saavat jatkossakin hoitoa yliopistollisessa sairaalassa.

Maakuntavero

Tulee uusi maakuntavero, kuten suunnitellaan? Jos tulee, nostaako se kokonaisveroastetta. On pidettävä huoli, ettei näin käy.

Minna Reijonen
kansanedustaja (ps)
09 432 3135

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoitettu 17.12.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa