Reijonen: Ensimmäisen työntekijän palkkaamista helpotettava

TIEDOTE 5.1.2021

Suomen yrittäjistä noin kaksi kolmasosaa eli 182 000 (vuonna 2018) on yksinyrittäjiä. -Kyse on siis merkittävästä joukosta, jotka osaltaan kannattelevat Suomen taloutta, toteaa Reijonen.

Suomessa työntekijän palkkaukseen liittyy monenlaista byrokratiaa ja järjestelyitä. Suomessa on paljon yksinyrittäjiä, jotka voisivat joko vakituisesti tai määräaikaisesti tarvita työtekijän tai työntekijöitä. Ensimmäisen työntekijän palkkaamista ja työllistämistä tulisi helpottaa ja yksinkertaistaa.

Usein yksinyrittäjällä on iso kynnys palkata juuri se ensimmäinen työntekijä. Muutos yrittäjästä työnantajaksi on iso. Se tuo mukanaan myös monenlaisia huolia ja kysymyksiä; osaanko valita juuri oikean työntekijän tehtävää, mitä jos töitä ei riitäkään, työnantajan byrokratia ja lainsäädäntö ym? Koronan myötä myös yrittäjille on tullut aivan uudenlaisia riskejä yritystoimintaan ja sen jatkuvuuteen.

-Lähihistoriamme laajimmat valtiovallan rajoitukset monien yritysten toimintaan, vaikkakin aiheelliset, ovat varmasti nostaneet monilla yksinyrittäjillä kynnystä sen ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen, sanoo Reijonen.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun 2020 lopussa 315 000 työnvälityksen säädösten mukaan tilastoitua työtöntä työnhakijaa. Määrä oli 86 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Jos ensimmäisen työntekijän palkkausta helpotettaisiin, voisi se vaikuttaa myönteisesti Suomen työllisyyteen.

Reijonen teki kirjallisen kysymyksen, kuinka on suunniteltu helpotettavan ensimmäisen työntekijän työllistymistä ja palkkaamista yrityksiin.

Minna Reijonen
kansanedustaja (ps)
09 432 3135

 

 

Kirjoitettu 5.1.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa