Rantanen (ps) teki kantelun oikeuskanslerille: ”Onko valtakunnansyyttäjän syytekynnys liian korkea terrorismirikoksissa?”

TIEDOTE 19.1.2021

Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen on tehnyt kantelun valtakunnansyyttäjän toimista oikeuskanslerille, joka on Suomen ylin julkisten tehtävien laillisuudenvalvoja. Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla, kuinka terrorismirikoksista ei ole aloitettu esitutkintaa sitten vuoden 2018, vaikka esimerkiksi Syyriassa Isis-leirillä asekoulutusta saanut henkilö on kyetty tunnistamaan ja paikantamaan Suomessa. Kantelussa pyydetään selvittämään, johtuuko vähäinen esitutkintojen ja syytteiden määrä lainsäädännön puutteista vai valtakunnansyyttäjän liian korkeasta kynnyksestä.

– Supo on kertonut toimittaneensa keskusrikospoliisille tietoja terrorismiasioissa yli 800 kertaa viimeisen neljän vuoden aikana, silti esitutkintoja ei ole aloitettu eikä syytteitä nostettu. Muissa Pohjoismaissa on annettu jopa tuomioita ja Suomessakin kerrotaan olevan lähes 400 terrorismitorjunnan kohdehenkilöä. Helsingin Sanomien haastatteleman professori Kimmo Nuotion tulkinnan mukaan terroristiryhmän aseelliseen koulutukseen osallistumisen tulisi olla rangaistavaa ja täten ylittää esitutkintakynnyksen jo nykylainsäädännön perusteella, Rantanen selvittää.

Kantelussaan Rantanen vertaa terrorismirikosten syytekynnyksen tasoa kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) tapaukseen, josta valtakunnansyyttäjä on tehnyt jo viisi tutkintapyyntöä. Tutkintapyynnöt koskevat epäiltyjä kiihottamisia kansanryhmää vastaan ja näistä kolme on edennyt syyteharkintaan. Yhdessä tv-ohjelmaa koskevassa asiassa valtakunnansyyttäjä oli määrännyt esitutkinnan puheista, joita ei tv-ohjelmassa edes sanottu.

– Valtakunnansyyttäjän mukaan suojelupoliisin toimittamat tiedot eivät ole riittäneet esitutkinnan aloittamiseksi, mutta yksittäisen kansalaisen muistinvaraiset sitaatit edustaja Räsäsen puheista riittivät tutkintapyynnön tekemiseen ilman edes tv-ohjelman tarkistamista. Lienee paikallaan, että ylin laillisuusvalvoja selvittää valtakunnansyyttäjän toimintaa, Rantanen huomauttaa.

Kansanedustaja ja lainsäätäjä Rantanen on itse esittänyt terrorismilainsäädännön tuntuvaa kiristämistä.

– Suomesta ei saa tulla terroristien turvasatamaa, jossa löysä lainsäädäntö antaa mahdollisuuden paeta tuomioita. Terrorismilainsäädäntöä on tilkitty vähän kerrallaan vuodesta 2003 lähtien, nyt olisi korkea aika uudistaa koko rikoslain luku ja samassa yhteydessä olisi ehkä syytä arvioida, oliko vuoden 2019 tiedustelulakien mukainen suojelupoliisin esitutkintavaltuuksien poistaminen sittenkään hyvä ratkaisu rikosprosessien kannalta, Rantanen päättää.

“Kantelija:
Mari Rantanen

KANTELU OIKEUSKANSLERILLE

Viranomainen ja henkilöt:
Pyydän oikeuskansleria ystävällisesti selvittämään ylimpänä laillisuusvalvojana valtakunnansyyttäjän toimintaa esitutkinnan aloittamisen ja syytekynnysten osalta liittyen terrorismirikoksiin.

Menettelyn tai päätösten yksilöinti:
Viime aikoina on julkisuudessa käyty keskustelua siitä, että terrorismirikosten osalta ei ole avattu esitutkintoja sitten vuoden 2018. Viranomaiset ja asiantuntijat ovat melko erimielisiä siitä, onko näyttö esitutkinnan aloittamiseen riittävä. Toisaalta valtakunnansyyttäjä on määrännyt aloittamaan esitutkinnan esimerkiksi televisio-ohjelmasta Päivi Räsästä kohtaan sellaisilla väitteillä sanomisista, jotka eivät pidä paikkaansa ja olisi ollut helposti havaittavissa jos ohjelman on katsonut. On siis kysymys siitä, millä tavoin esitutkintakynnys ylittyy missäkin, onko toiset rikokset matalamman esitutkinta ja syytekynnyksen piirissä kuin toiset.

Alla linkkejä mediaan, johon viittaan.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006355005.html

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007743536.html

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007744340.html?fbclid=IwAR0i4Ja0wGR1DEEBOInQGz8-KOLuLtWgVJ2-dGMJ_l8mC7BOxlvWyvtUwDA

https://yle.fi/uutiset/3-11446839

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c3cd05ce-2c8e-4909-a2f5-bf6edbee87a6

Asian kuvaus:

Kysymys on siitä, onko valtakunnansyyttäjän kynnys esitutkinnan aloittamiseksi ja syytteen nostamiseksi lain tarkoittamalla tasolla liittyen rikoslain 34 a luvun rikoksiin. Nyt toistuvasti mediassa käydään läpi mm tapausta, jossa on tiedossa, että henkilö on saanut isis-terroristijärjestön aseellista koulutusta, mutta esitutkintakynnys ei ole ylittynyt asiassa. Pyytäisin oikeuskansleria selvittämään johtuuko rikosvastuun toteutumattomuus terrorismirikoksissa pelkästään lainsäädännön puutteista vai onko valtakunnansyyttäjän kynnys toimia asioissa liian korkea suhteessa voimassa olevaan lainsäädäntöön rikoslain 34 a luvun sisältämien rikosten osalta. Supo on kertonut toimittaneensa tietoa keskusrikospoliisille 800 kertaa viimeisen neljän vuoden aikana ja näistä ei mikään ole johtanut esitutkinnan aloittamiseen vaikka Supon näkemyksen mukaan tietoa pitäisi olla riittävästi esitutkinnan aloittamiseen.”

Lisätietoja:
Kansanedustaja Mari Rantanen
09 432 3178
mari.rantanen@nulleduskunta.fi

 

 

 

Kirjoitettu 19.1.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa