PS kiirehtii lapsen huollon ja tapaamisoikeuden uudistamista

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kiittää ministeri Jari Lindströmin (ps) erinomaista työtä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lakiesityksen edistämisestä. Oikeusministeri vaihtui. Perussuomalaiset pitää erittäin tärkeänä, että lain valmistelua jatketaan ja se etenee oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok) toimesta eduskunnan käsiteltäväksi.

Hallitusneuvotteluissa päätettiin uudistaa laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Uudistuksella tavoitellaan sitä, että avio- tai avoeron yhteydessä lapsella säilyisi oikeus pitää yhteyttä molempiin vanhempiin, eli sekä äitiin että isään.

Tällä hetkellä tilanne on huono. Yhä useampi lapsi joutuu vanhempien eron kohdalla tilanteeseen, jossa yhteys toiseen vanhempaan katkeaa joko osittain tai kokonaan. Selvästi useammin katkeaa lapsen yhteys isään ja samalla myös isän sukulaisiin. Joissain tapauksissa voidaan puhua jopa lapsen vieraannuttamisesta, kun yhteydenpitoa estetään tahallisesti. Tällä lakimuutoksella on valtavan suuri inhimillinen merkitys. Sen takia se pitää saada voimaan mahdollisimman pian.

Lisätietoja:
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi
050 511 3075
Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerola
050 512 0513

Kirjoitettu 11.5.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa