Pohjois-Savon kansanedustaja vaatii ministeriöltä selvitystä alueen asuinkustannusten korkeaan hintaan

TIEDOTE 11.3.2021

Kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen Minna Reijonen huolestui Pohjois-Savon muuta maata korkeammista asumisen kustannuksista. Omakotiliitto teki vastikään vertailuja asumisen kustannuksista. Kävi ilmi, että Pohjois-Savossa asumisen kustannukset ovat kalleimmat.
-Esille nousi suurien kustannuksien takia esimerkiksi Kuopio, Siilinjärvi ja Leppävirta, toteaa Reijonen.

Vertailu osoitti, että kunnalliset maksut olivat Pohjois-Savossa jopa noin 4500 euroa vuodessa, kun esimerkiksi Lapissa vastaava summa oli noin 3750 euroa vuodessa.

Asumiskustannukset koostuvat monesta eri tekijästä

Näitä kuluja ovat kiinteistöverot, vesimaksut, jätemaksut ja myös esimerkiksi hulevesimaksut ja lämmityskulut.
-Asumiskustannuksilla on iso merkitys alueen asukkaille ja alueen vetovoiman takia nyt ja tulevaisuudessa. On syytä olla huolissaan alueiden eriarvoisuudesta, sanoo Reijonen

Reijonen teki kirjallisen kysymyksen ministerille, mitä on tehtävissä sille, että eri puolilla Suomea ihmiset joutuvat eriarvoiseen asemaan asuinkustannusten suhteen ja miten hallitus aikoo tasata asuinkustannusten eroja jatkossa

Minna Reijonen
kansanedustaja (ps)
09 432 3135

 

 

Kirjoitettu 11.3.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa