Perussuomalaisten Meri: Työttömien haastatteluista konkreettista hyötyä

”Olen kuullut jo useasta suusta, että oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps) lanseeraama uudistus, jossa TE-keskus kutsuu työttömän haastateltavaksi kolmen kuukauden välein, toimii. Kutsu tapaamiseen johtaa parhaimmillaan työllistymiseen. Mutta sen avulla on myös löydetty ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi kuntonsa tai vammansa vuoksi ole täysin työkykyisiä. He voivat olla kuntoutuksen tai muun terveydenhuollon toimien tarpeessa”, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Leena Meri.

”Hallituksen puoliväliriihessä on tulossa lisää hyviä uudistuksia. Ministeri Lindström on jo maininnut, että hallitus suunnittelee mm. helpotuksia ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen”, Meri jatkaa.

Ely-keskusten tuoreen arvion mukaan lähes kaikkialla Suomessa uskotaan parempiin kehitysnäkymiin. Edelleen on pulaa työpaikoista, mutta joillain aloilla alkaa olla jo pula ammattitaitoisesta työvoimasta, esimerkiksi metalliala mainitaan raportissa.

”Meidän pitää saada ammattilaiset liikkumaan työn perässä. Hallitus on luvannut liikkuvuuden lisäämiseenkin uusia keinoja puoliväliriihessä”, Meri jatkaa. ”Meillä on ennakkoluuloton ja rohkea oikeus- ja työministeri, joka ajaa tasapuolisesti niin työntekijän kuin työnantajan etua. Työelämä on murroksessa. Työvoimapolitiikan on elettävä ajassa ja reagoitava nopeasti muutoksiin.”

”SDP kritisoi ahkerasti nykyhallituksen työvoima- ja elinkeinopolitiikkaa. Työttömyysaste on kuitenkin selvästi laskussa. Ja tilanne näyttää ennustusten mukaan vain kohenevan. Työttömiä on edelleen liikaa, noin 9 prosenttia, mutta on syytä iloita kohenevista näkymistä. Hallituksen työllisyyden hoidon arvostelu haiskahtaa taas kerran politikoinnilta, varsinkin kun SDP:n työministerin aikana työttömien määrä kasvoi 100 000:lla.”

Kirjoitettu 15.4.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa