Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Koronarajoitusten perustuttava todellisiin riskeihin

TIEDOTE 29.3.2021

Eduskunta käsitteli sunnuntain täysistunnossa tartuntatautilain muutoksia ravintoloihin sekä liikunta- ja harrastetiloihin liittyen. Perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen moittivat rajoitusten puutteellisia perusteluita.

”Ravintoloiden toimintaa on rajoitettu rankalla kädellä useiden kuukausien ajan ja nyt hallitus halusi sulkea kaikki, pienimmätkin, liikunta- ja harrastetilat. Hallitus väittää, että nämä rajoitukset ovat välttämättömiä. Se ei kuitenkaan perustele tätä välttämättömyyttä juuri lainkaan eikä esitä väitteiden tueksi sellaisia tilastotietoja, joilla välttämättömyyden perustetta voitaisiin arvioida”, Juvonen, Juuso ja Reijonen huomauttavat.

Perussuomalaiset eivät kannata kieltämistä kieltämisen ilosta, ainoastaan merkityksellisiä rajoituksia.

”Jotta rajoitustoimille olisi perustuslakivaliokunnankin edellyttämät perusteet, niillä tulee olla todellinen merkitys tartuntojen määrän vähentämisessä. Rajoituksia on kohdistettu etenkin ravintoloihin kaavamaisesti ja arvioimatta eri ravintolatyyppien riskiprofiilia. Emme hyväksy toimintamallia, jossa sellaiset ravintolat, joiden toimintaan liittyy minimaalinen riski, suljetaan viikoiksi tai kuukausiksi vain siksi, että rajoituksia ei osata kohdistaa biletyspaikkoihin. Lisäksi ravintoloiden noutomyyntiä tulisi tukea veronkevennyksin ja mahdollistamalla anniskeluoikeus ulosmyynnin yhteyteen”, Juvonen, Juuso ja Reijonen vaativat.

Erityisen kielteisesti perussuomalaiset suhtautuvat liikunta- ja harrastustilojen kaavamaiseen sulkemiseen.

”Esitimme koko esityksen hylkäämistä, koska sen tarpeellisuudesta ei esitetty asiallisia perusteluita. Lisäksi esitimme lausumina rajoitusten vaikuttavuuden ja tarpeellisuuden yksityiskohtaista seurantaa, kiinteiden kulujen korvaamista yrittäjille, työntekijöiden työttömyysturvaa ilman omavastuupäiviä lomautusajalta, ulko- ja sisäliikuntapaikkojen erilaisten riskien analysointia sekä rajoitusten asettamista kuntatasolla, jotta tiloja ei suljeta ja yritysten toimintaa haitata tarpeettomasti”, Juvonen, Juuso ja Reijonen kertovat.

Väärin perustein asetetut rajoitukset aiheuttavat edustajien mukaan merkittäviä yhteiskunnallisia haittoja.

”On selvää, että kun liikuntapaikkoja suljetaan, sillä on sitä suurempia haitallisia vaikutuksia kansanterveydelle, mitä pidempään sulku jatkuu. Suomalaisten pitäisi liikkua nykyistä enemmän eikä vähemmän. Erityisen haitallista näissä rajoituksissa on lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien estäminen. Se aiheuttaa paitsi fyysisen kunnon heikentymistä, myös mielenterveysongelmia. Rajoituksia ei tule asettaa, ellei ole tehty perinpohjaista punnintaa toimenpiteiden hyötyjen ja haittojen välillä”, Juvonen, Juuso ja Reijonen painottavat.

Lisätietoja:
Arja Juvonen
050 531 1108

Kaisa Juuso
044 575 7758

Minna Reijonen
050 514 4567

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoitettu 29.3.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa