Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Aikooko hallitus pantata päätöstään Kemin ja Savonlinnan sairaaloiden tulevaisuudesta vaalien yli?

TIEDOTE 8.6.2021

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee parhaillaan sote-uudistusta. Perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen moittivat hallituspuolueita keskeisten päätösten panttaamisesta vaalien yli.

”Yksi keskeisimmistä toistaiseksi päättämättä olevista asioista on se, kuinka Länsi-Pohjan ja Itä-Savon laajan ympärivuorokautisen päivystyksen käy. Kysymys on merkittävä julkisen terveydenhoidon palveluiden tasa-arvoisen saatavuuden kannalta Lapissa ja Itä-Savossa. Perussuomalaiset vaativat ympärivuorokautisen päivystyksen säilyttämistä näissä sairaaloissa. Äänestäjien kuluttajansuojan kannalta olisi tärkeää, että he tietäisivät, kannattavatko hallituspuolueet jatkoa päivystykselle”, Juvonen, Juuso ja Reijonen kuvailevat tilannetta.

Hallituksen esityksessä päivystykset lakkautettaisiin vuoden 2032 lopussa.

”Perussuomalaiset eivät hyväksy hallituksen toimintatapaa, jossa ikävät päätökset pyritään tekemään vaivihkaa. Vaikuttaa, että hallituspuolueet eivät halua ottaa asiaan kantaa ennen vaaleja, vaan päätös tehdään heti vaalien jälkeen. Toivotaan, että äänestäjät eivät enää muista asiaa seuraavissa vaaleissa. Siirtymäkausi loppuu vuonna 2032, kun vuosi 2031 on eduskuntavaalivuosi. Kun leikkaukset siirretään kauas tulevaisuuteen, äänestäjien silmissä hämärtyy, ketkä nämä päätökset tekivät ja kenelle vastuu niistä kuuluu”, Juvonen, Juuso ja Reijonen moittivat.

Esitetyt heikennykset kohdistuvat maakuntiin, jotka ovat muutenkin jo kokeneet kovia.

”Pohjois- ja Itä-Suomesta on viime vuosina lakkautettu useita tehtaita ja Savonlinnasta vielä opettajankoulutus. Kun maakunnista viedään tehtaat, työt ja terveydenhoito, samalla niiden asukkailta viedään toivo paremmasta tulevaisuudesta. Tämä vaarantaa näiden alueiden elinvoiman. Meille on tärkeää, että niin Pohjois- kuin Itä-Suomenkin järjestelmällinen alasajo loppuu. Nyt olisi kuunneltava asukkaiden mielipidettä heidän omista palveluistaan sekä Meri-Lapissa että Savonlinnassa. Samalla Kuopion yliopistollisen sairaalan yliopistollisuutta on tärkeää ylläpitää ja vahvistaa entisestään”, Juvonen, Juuso ja Reijonen painottavat.

Perussuomalaiset esittävät, että määräaikaisesta siirtymäsäännöksestä luovutaan ja ympärivuorokautisen päivystyksen jatko mahdollistetaan.

”Nyt kaivataan hallituspuolueilta selkeää vastausta: esitämme, että yhteispäivystyksen jatkumista koskeva määräaika poistetaan lakiesityksestä. Oletteko valmiita tukemaan esitystämme? Vastauksestanne riippuu koko näiden sairaaloiden tulevaisuus, koska leikkaustoiminnan jatko on sidottu sote-uudistuksessa yhteispäivystykseen. Jos vastauksenne on ei, näihin sairaaloihin on hyvin vaikeaa rekrytoida enää henkilökuntaa. Itä-Savon ja Lapin asukkaat ansaitsevat ennen äänestyspäätöksiään tiedon, aikovatko hallituspuolueet viedä heiltä säästösyistä sairaalapäivystyksen, vaikka muualle Eurooppaan rahaa riittää jaettavaksi miljardikaupalla”, Juvonen, Juuso ja Reijonen vaativat.

Lisätietoja:
Arja Juvonen
050 531 1108

Kaisa Juuso
044 575 7758

Minna Reijonen
050 514 4567

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoitettu 8.6.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa