Perussuomalaiset Naiset: Seksuaalirikosten rangaistusten alarajat ylös  – lapsen raiskaus on aina raiskaus!

Perussuomalaiset naiset ovat tyrmistyneitä Korkeimman oikeuden päätöksestä, jossa se päätti, ettei 10-vuotiaan tytön raiskaustuomiossa anneta valitusoikeutta. 23-vuotias Juusuf Muhamed Abbud tuomittiin käräjä- ja hovioikeudessa vain törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vaikka syyttäjä vaati rangaistusta törkeästä raiskauksesta. Hovioikeuden mukaan ei ollut näyttöä siitä, että tapauksessa olisi käytetty väkivaltaa tai että sukupuoliyhteys olisi tapahtunut ilman suostumusta.

– Kymmenvuotiaan lapsen kanssa harrastettu sukupuoliyhteys on meidän mielestämme aina törkeä raiskaus, toteaa Perussuomalaisten naisten puheenjohtaja, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja Perussuomalaisten Naisten hallituksen jäsen Leena Meri on jo jättänyt lakialoitteen, jolla oikeusasteiden harkintavaltaa rajattaisiin niin, että nuoren lapsen kanssa harrastettu sukupuoliyhteys täyttäisi törkeän raiskauksen tunnusmerkistön.

– Lisäksi vaadimme tuntuvaa seksuaalirikosten rangaistusasteikon alarajan nostamista. Se, että ylärajaa nostetaan, eivaikuta rangaistuksiin, koska oikeusasteet antavat lähempänä alarajaa olevia tuomioita. Alarajaa on siis nostettava, mutta hallituksella ei ole ollut pokkaa hoitaa tätä asiaa, Elomaa huomauttaa.

– Olemme sivistysvaltio ja tavoittelemme oikeudenmukaisuutta ja moraalia. Tämä on kaukana siitä! Kansan tahto on takuulla meidän esitysten takana. Miksei hallitus ole kuunnellut kansaa? Elomaa kysyy.

Perussuomalaiset Naiset ry:n hallitus keskusteli asiasta sunnuntaina 6.5. ja haluaa välittömiä toimia seksuaalirikosten torjumiseksi.

 

Kirjoitettu 8.5.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa