Perussuomalaiset Naiset elämän puolella – huumeita vastaan

Eduskunta keskusteli eilen suomen kasvavasta huumeongelmasta. Loppujen lopuksi kukaan ministereistä ei antanut konkreettisia keinoja siihen, miten huumeidenkäyttö saadaan vähenemään. Edes aikataulusta ei puhuttu. Ainoat konkreettiset asiat olivat, että päihdetyötä tekevät toimijat on kutsuttu koolle ja että poliisin resursseja on lisätty.

On hyvä, että asiantuntijat keskustelevat. Itse ongelmien ratkaisuun siitä on vielä pitkä matka. Poliisin resursseja lisätään lähinnä muodollisuuden verran. Tarve olisi vähintään tuhat uutta poliisia, jota perussuomalaiset on esittänyt, mutta hallitus on päättänyt käyttää rahat toisin.

Vihreät haluavat laillistaa huumeiden käytön. Se on jopa puolueen linja. Samaa on kuultu vasemmistosta. Ei voi kuin hämmästellä tätä linjausta, joka siis koskisi myös kaikkein kovimpia huumeita. Samaan aikaan huumekuolemia on enemmän kuin koskaan Suomen historiassa.

Käytön ja pienen määrän hallussapidon dekriminalisointi on kuin siunaus järjestäytyneelle rikollisuudelle. Huumausaineiden valmistus ja myynti siis edelleen jäisi laittomaksi, mutta käyttö ja pienten määrien hallussapito sallittaisiin. Käyttäjiltä poistuisi viimeinenkin niin sanottu virkavallan pelko käyttämisen suhteen, joka ehkä ennen on ollut.

Nykyinen linja ei toimi. Se on täysin selvä. Perussuomalaisten ja vihervasemmiston tapa hoitaa asioita on kuitenkin kuin yö ja päivä. Jos rikollisen ja hengen vaarantavan toiminnan kitkeminen ei näytä onnistuvan, vihervasemmisto laillistaisi sen. Ongelma ratkaistu? Ei. Hyysäyksen on loputtava.

Perussuomalaiset Naiset lisäisivät resursseja viranomaisyhteistyöhön ja aloittaisivat valistustyön jo lapsena. Ennaltaehkäisevällä työllä on saavutettava nuoria läpi varhaisaikuisuuden. Huumeidenkäyttäjää ei pidä silittää kuin uhria. Sellainen hyysäys ei ole edes uhrin edun mukaista – tulokset liberalisoituneista asenteista näkyvät tilastoissa nuorten kuolemina. Ronski ote huumeongelmaan on ainoa ratkaisu. Sellaiseen kuuluu kova huumausainelaki ja käyttäjien jopa tahdon vastainen hoito. Se on kuitenkin myös heidän etunsa.

Olemme lasten ja nuorten asialla. Nuori ei aina osaa tehdä itse järkeviä valintoja. Se kuuluu elämään. Nuorta kuuluu ohjata ja hän kaipaa myös kuria. Rajat ovat rakkautta.

 

Lisätiedot:

Ritva ”Kike” Elomaa, 09 432 3022

Kirjoitettu 21.2.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa