PerusNaiset kunnissa: Turvallisuus tehdään yhdessä

Tunne turvallisuudesta syntyy lähellä, aivan arjessa ja arkisista asioista. Siksi tulevissa kuntavaaleissa kannattaa kysyä ehdokkaalta, miten hän haluaa lisätä kuntalaisten turvallisuutta, poistaa uhkia ja lisätä tunnetta siitä, että meistä jokainen on turvassa. Kotonaan, koulussa ja koulumatkoilla, töissä tai suurissa väkijoukoissa. Aivan missä tahansa arjessa liikkuukin.

Osa turvallisuutta synnyttävistä asioista on kiinni valtion toimista. Osa liittyy kunnan ja lähiympäristön asioihin, niistä päätetään valtuustoissa ja tulevissa vaaleissa äänestämällä päättäjiksi oikeita ihmisiä.

Kunta päättää ihmisen arjesta ja sen turvallisuudesta monessa asiassa.

Kirjoitettu 24.1.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa