PerusNaiset kunnissa: Omaishoitajien arki helpommaksi

Yli miljoona suomalaista hoitaa läheistään ja noin 350 000 heistä on käytännössä omaishoitajia. Omaishoitajaksi voi joutua kuka vaan ikään katsomatta. Esimerkiksi yksi onnettomuus voi muuttaa kaiken. Hoidon tarpeessa on monenikäisiä ja monenkuntoisia ihmisiä. Vanhimpien kohdalla voi olla vaikea hahmottaa, kuka on hoitaja ja kuka hoidettava, koska molemmat tarvitsisivat parempaa huolenpitoa.

Kuntien tehtävänä on taata, että omaishoitajien arvokkaasta työstä maksetaan tarpeeksi, omaishoitajat saavat riittävät lomat sekä vapaat ja myös heidän kunnostaan huolehditaan.

Palveluasumista tulee kehittää ja työn sekä omaishoidon yhdistämisen pitää olla entistä helpompaa. Hoitaminen kotona on aina halvempaa ja inhimillisempää kuin laitoksessa. Ihmisen pitää saada asua omassa kotonaan mahdollisimman pitkään, vaikka aivan loppuun saakka.

Omaishoitajien arki on perussuomalaisten suurimpia kuntavaaliteemoja. Olemme tehneet sen eteen työtä vuosia ja työ jatkuu.

Kirjoitettu 17.2.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa