PerusNaiset kunnissa: Kotimaista ruokaa kuntiin

Hankintalaki antaa mahdollisuuden kilpailuttaa ruokahankintoja niin, että kotimaiset tuottajat ja kotimainen ruoka pärjäävät kilpailussa. Laki sallii hankinnoissa painottaa esimerkiksi ruuan tuoreutta ja turvallisuutta. Leipomotuotteita voidaan pyytää toimitettaviksi ilman pakkauskääreitä ja marjoja pitää pystyä syömään keittämättä. Tämä kaikki on mahdollista nykyisen hankintalain puitteissa.

Asia on perussuomalaisille tärkeä, kotimaisten pienten ja keskisuurten perheviljelmien kannattavuuden on parannuttava ja maanviljelyn elinkeinona säilyttävä. Haluamme tukea läpinäkyvää ’Pellosta ruokapöytään’-ketjua.

Kotimainen maatalous vaikuttaa koko elintarvikesektorille ja tuottaa sitä kautta lukuisia työpaikkoja. Kouluissa, sairaaloissa ja päiväkodeissa tulee käyttää enemmän kotimaista lähiruokaa. Huoltovarmuus on turvattava.

Meidän politiikassamme suomalainen työ on etusijalla. Kunnat ovat näissä kysymyksissä avainasemassa.

Kirjoitettu 3.3.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa