Pelurihallitus sysää vastuun hoitajamitoituksen toteutumisesta seuraavalle hallitukselle – liian pitkä siirtymäaika

Tiedote 3.10. 2019

Hoitajamitoituksen siirtymäaika 1.4.2023 on aivan liian pitkä. Siirtymäajan pituudella vastuu hoitajamitoituksen toteutumisesta sysätään seuraavalle hallitukselle. Rinteen hallitus pesee jo heti kätensä vanhusten asioista ja siirtää näin vastuun seuraavien kunta- ja eduskuntavaalien taakse. Mitä vaalipeliä. Todellinen pelurihallitus, kansanedustaja Arja Juvonen (ps) paheksuu.

Hallitus lupasi hoitajamitoitusta, jossa hoitajina toimivat ammattikoulutetut hoitajat, mutta toikin esityksen, jolla myös muut kuin sosiaali- ja terveydenhuollon koulutetut henkilöt pääsevät alalle, Juvonen muistuttaa.

Ministeri Krista Kiuru sanoi 30.8. 2019 Huomenta Suomessa, että poliittinen linja on selvä ja jatkossa vain koulutettu hoitoalan henkilöstö on mitoituksen piirissä. Raja välillisen ja välittömän asiakastyön väliin on kuitenkin hankala ja hoitotyötä tullaan tekemään kaikin mahdollisin käsin.

Avustaja- ja virikeporukka ei voi olla yksin vuorossa, mutta lakiesitys antaa mahdollisuuden siihen, että työvuorossa on esim. yksi koulutettu ja kuusi kouluttamatonta sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöä, Juvonen laskee esityksen vaikutuksia.

Yhteinen hätä on nyt tietysti se mistä ihmeestä löytyy yli 4500 henkilöä hoivatyöhön. Lisäksi tarvitaan tuuraajajia ja sijaisia, joten kokonaistarve nousee yli 5000 henkilöön. Odotettavissa on myös massiivinen tarve lisätyöntekijöistä eläköityvien tilalle. Alalta siirtyneet hoitajat on saatava takaisin. Se tehdään rahalla, Juvonen sanoi.

Ministeri Krista Kiuru puhui tänään muille aloille paenneiden hoitajien takaisin houkuttelusta, mutta vain ohimennen työperäisestä maahanmuutosta Me tiedämme kaikki, että hallituksen painopiste on tietysti juuri ”työperäisessä maahanmuutossa”. Ei koulutettu hoitaja palaa apulaisen palkalla tekemään hoitotyötä. Tarvitaan laajaa palkkapolitiikkaa, jotta hoitajat saadaan houkuteltua takaisin alalle. Tällä lakiesityksellä haetaankin hyväksyntää ulkomaiseen halpatyövoimaan.

Arja Juvonen
kansanedustaja
sosiaali- ja terveysvaliokunta
050-5311 108

 

Kirjoitettu 3.10.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa