Päihteet monessa mukana

Mielipidekirjoitus 26.3.2019

Vaalikoneiden kysymyksiin vastatessa tuli otettua monen monta kertaa kantaa siihen kuuluvatko viinit ruokakauppojen hyllyille vai ei. Kysymykset päihderiippuvaisten tai heidän omaistensa auttamisesta loistivat poissaolollaan. Päihdeongelmat ja niiden ratkominen ei ole noussut vaaliteemojen keskinäisessä kilpa-ajossa mukaan kärkikahinoihin. Mielestäni on kyse niin tärkeästä monia suomalaisia koskettavasta sekä yhteiskunnallisesti mittavasta haasteesta, että siitä tulisi keskustella enemmän tänäkin keväänä.

Soini sen jo aikanaan sanoi. Kun suomalainen duunari kovan duuniviikon jälkeen ottaa pienen kopsun, niin ei siitä mitään haittaa ole. Kun kopsut alkavat vaikuttaa liikaa elämän kulkuun niin haitta syntyy vasta silloin. En usko liialliseen holhoukseen vaan varhaisen vaiheen ongelmiin puuttumiseen ja faktoihin perustuvaan valistukseen joka uppoaa kuuntelijoihin monotonisen paasauksen sijaan.

Päihdemaailma on paljon monimuotoisempi kuin ennen. Perinteisen alkoholin lisäksi markkinoille on ilmestynyt valtava joukko erilaisia huumausaineita. Otsikot siitä, kuinka alaikäisiä löydetään ostareilta tai asemilta kuljeksimasta huumehöyryissä nostavat väistämättä suuren huolen pintaan. Päihdeongelmat eivät ikää katso.

Huumausaineet ja alkoholi ovat monen karun ihmiskohtalon takana. Päihteiden liikakäytöstä kärsii itse ongelmien kohteen lisäksi myös monet muut tahot. Perheissä tuska on vahvasti läsnä silloin kun jollain perheenjäsenellä on vakavia päihdeongelmia. Sattuu katsoa vierestä sitä kuinka rakkaan henkilön elämä rullaa vauhdilla jyrkkää alamäkeä. Auttaminen on kovasta yrityksestä ja vahvasta tahdostakin huolimatta usein kovin vaikeaa. Ennaltaehkäisevien toimien lisäksi tarvitaan toimivaa tukijärjestelmää, jotta lipsuvien jalkojen alle saataisiin pitoa ja matka jatkuisi taas eteenpäin.

Inhimillisellä tasolla menetykset ovat valtavia, mutta myös päihdeongelmien hintalappu yhteiskunnalle on valtava. Tarvitaan panostuksia niin sosiaalipuolelle kuin terveydenhuoltoon. Samoin nuorisotyössä lisäresursseille olisi varmasti käyttöä. Poliisiakaan ei saa unohtaa heidän rankassa työssään koittaa pitää laittomat päihteet poissa katumarkkinoilta. Viina tai huumausaineet ovat jollakin tavoin osallisena suurimmassa osassa henkirikoksista sekä lisäävät tuntuvasti onnettomuusriskiä. Näistäkin tapauksista yhteiskunnalle koituu kuluja kaiken muun harmin lisäksi.

Nyt puhutaan tietysti paljon sotesta, maahanmuutosta, perhevapaiden uudistamisesta, mutta toivoisin tulevaisuuden päihdepolitiikan nostamista vahvemmin esille vaalikeskustelussa. Seuraavan hallituksen tulisi laatia suuntaviivat hallinnonrajat ylittävälle päihteiden vastaiselle työlle, jotta hyvät ihmiset eivät eksyisi pahoille teille.

Ritva ”Kike” Elomaa
kansanedustaja

 

Kirjoitettu 26.4.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa