Onnellista uutta vuotta joka kotiin

Hyvä Perussuomalainen Nainen!

Kuluva vuosi on ollut vähintäänkin haastava. Jo valmiiksi yksinäiset ihmiset ovat joutuneet rajoittamaan sosiaalisia kontakteja, hoitohenkilökunta on ollut kovilla poikkeusoloissa, kaupan kassat ovat joka päivä satojen ihmisten kanssa tekemisissä ja silti palvelu pelaa. Useat yritykset ovat joutuneet laittamaan työntekijöitä pakkolomalle pakon sanelemana tai jopa hakemaan konkurssia. Perheet ovat ottaneet osaa lastensa kouluista järjestettyyn etäopetukseen. Myös viranomaiset joutuneet uusien haasteiden eteen.

Voidaan siis sanoa, että olemme kaikki saaneet osamme vuodesta 2020, ja haasteet seuraavat meitä vielä seuraavallekin vuodelle. Haluan kuitenkin ajatella, että koronakriisi on myös opettanut jotain meille siitä, mikä on oikeasti tärkeää: läheiset ihmiset, terveys, toimeentulo, perhe – yhdessä toisista välittäminen.

Tämän kaiken keskellä politiikassa valmistaudumme kuntavaaleihin, jotka käydään huhtikuussa 2021. Tarvitsemme teitä, rohkeat, vahvat, isänmaalliset naiset. Yhdessä me teemme historiallisen tuloksen, ja se tulee vaikuttamaan myös valtakunnan politiikkaan.

Tehdään seuraavasta vuodesta parempi. Ollaan armollisia läheisimmille ja myös itsellemme. Välitetään vielä paremmin läheisistämme, eläimistä, luonnosta – meille kaikille tärkeistä asioista.

 

Oikein hyvää ja onnellista Uutta Vuotta joka kotiin!

 

Ritva ”Kike” Elomaa

Perussuomalaiset Naiset ry, puheenjohtaja

Kirjoitettu 31.12.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa