Kike Elomaa: Ensiaputaitoja opetettava jo peruskoulussa

Elämässä sattuu ja tapahtuu eikä onnettomuustilanteita voi useinkaan ennakoida. Nopean ensiavun merkitys onnettomuuden uhreille tai sairauskohtauksen saaneille heti tapahtuneen jälkeen on suuri. ”On onni onnettomuudessa, jos hätätilanteen sattuessa paikalle osuu henkilö, jolla on ensiaputaidot hanskassa”, pohtii Elomaa. Jokaisen velvollisuus on auttaa lähimmäistä hädässä. ”Pelkkä halu auttaa ei vain joka tilanteessa riitä vaan loukkaantuneen ihmisen ensiapuun tarvitaan osaamista”, toteaa Elomaa.

Ensiaputaidot voivat osoittautua jossain vaiheessa elämää erittäin tarpeellisiksi ja nopea oikeaoppinen apu saattaa yllättävän tilanteen sattuessa pelastaa jopa ihmishenkiä. Ensiapukoulutuksen saanut henkilö tunnistaa tietyt vaaratilanteet ja osaa toimia onnettomuuden hetkellä usein paremmin kuin henkilö joka ei ole koulutusta saanut. Ensiapukoulutuksen järjestäminen ja opastus hätätilanteiden varalta vaihtelee koulukohtaisesti. ”Mielestäni yläkouluikäisille nuorille tulisi järjestää ensiapukoulutusta maanlaajuisesti”, sanoo Elomaa. Jätin tänään tästä aiheesta kirjallisen kysymyksen.

Ensiapukoulutuksen järjestäminen suurelle joukolle tapahtuu luontevasti ja kustannustehokkaasti kouluissa. Ensiaputaitojen opettaminen yläkouluikäisille nuorille olisi oivallinen tapa parantaa suomalaisten ensiapuvalmiuksia. ”Mitä enemmän meillä on ensiaputaitoisia ihmisiä, sitä todennäköisemmin apu on nopeasti saatavilla silloin kun sitä tarvitaan”, Elomaa toteaa.

Lisätietoja:

Ritva ”Kike” Elomaa
kansanedustaja, ps
puh. 050 512 0806

Kirjoitettu 8.11.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa