Kansalaisaloitteiden syrjään sysääminen estettävä – erillinen valiokunta kiiretuuraajaksi aloitteiden käsittelyssä

Tiedote 17.8.2018

Niko Vartiainen (Näkökulma 17.8.18 Helsingin Sanomat) kirjoittaa, että kansalaisaloitteet saatetaan sysätä syrjään, sillä eduskunnalla ei ole aikaa käsitellä niitä enää tällä eduskuntakaudella. Vartiainen nostaa esiin erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan kiireisen aikataulun ja työpaineen liittyen soteen. Monet eduskuntaan saapuneet kansalaisaloitteet odottavat juurikin pääsyä sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn (vakuutuslääkärien lausunnot, kansanedustajien sopeutumiseläke poisto, aktiivimallin kumoaminen), mutta valiokunnan sotekiire saattaa estää aloitteiden käsittelyä. Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen (ps) toteaa, että Vartiaisen huoli on todellinen.

Eduskunta on rakentanut kansalaisaloitemallin, jonka toimimattomuus ja hitaus on tullut vastaan usein eduskunnassa. Tällainen ei ole hyvää demokratiaa. Kun kansalaisaloitteet pysähtyvät eduskunnassa tulee tunne, että koko malli on vain tekohengitystä kansan huoliin. Eduskunnassa on ollut muun muassa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tuomioiden koventamiseen tähtäävä kansalaisaloite jo vuosia käsiteltävänä. On ikävää, että sekään aloite ei ole edennyt, Juvonen sanoo.

Juvonen uusikin jo aikaisemmin talvella esittämänsä ehdotuksen, että eduskuntaan perustetaan oma ja erillinen valiokunta, joka käsittelee vain kansalaisaloitteita. Tällainen valiokunta voisi myös tarttua toimeen tarvittaessa tai juurikin niissä tilanteissa, joissa kansalaisaloitteen vastaanottaneen valiokunnan kiire ja työtaakka estävät kansalaisaloitteen käsittelyynottamista sen varsinaisessa valiokunnassa. Kiiretuuraajaa tarvitaan ja toki aloitteiden kanssa voisi myös tarvittaessa miettiä vaihtoehtoista valiokuntaa mietinnön antajaksi, Juvonen sanoo.

Kansalaisaloite on kansan ääni, eikä sitä saa haudata eduskunnan paperipinojen alle. Kansalaisaloitteissa on usein myös vaikeita ja hyvinkin eettisesti pohdittavia asioita. Jotta aloitteen tekijöille ja kansalaisille ei tulisi tunnetta, että aloitteet työnnetään syrjään niiden sisällön takia, erillinen nopeasti reagoiva valiokunta ja käsittelyn ripeys ja läpinäkyvyys vastaisi tähänkin huoleen. Mikäli kansalaisaloitteita ei käsitellä ja ne raukeavat eduskunnan ajan puutteen vuoksi, on kansalaisaloitemalli turha, Juvonen sanoo.

Arja Juvonen (ps)
Kansanedustaja
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen
050-5311 108

Kirjoitettu 17.8.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa