Kansalainen häviää vallan ja rahan lehmänkaupoissa

Kannanotto 20.3.2018
Hallitus on päättänyt viedä nykyisen muotoista sote-uudistusta läpi hinnalla millä hyvänsä. Alkuperäisestä hallitusohjelman kirjoituksesta ei juuri mitään ole jäljellä. Alun perin oli tarkoitus korjata ensimmäisenä julkinen perusterveydenhuolto. Tähän myös perussuomalaiset aikanaan sitoutuivat ja se on kantamme edelleen. Hallitus on kuitenkin muuttanut linjansa ja menee valinnanvapaudeksi naamioitu rahan vallan siirto edellä. Kansalaiset maksavat laskun.

Keskusta sai maakuntauudistuksen. Tässä uudistuksessa keskustalaisten kuntien painoarvo suhteessa kasvaa. Kyse on siis poliittisen vallan kasvattamisesta. Kokoomus sai markkinavoimien täyden edun. Jos kaavailtu valinnanvapaus toteutuu, saattaa syntyä jopa alueellisia yksityisiä monopoleja, jotka pystyvät noukkimaan rusinat pullasta veronmaksajien piikkiin.

Yksi hiljainen puolue ei esiinny keskusteluissa, joissa arvioidaan, miten nykyinen malli on syntynyt. Se on Siniset. Ilmeisesti kaikki käy, sillä samat ihmiset vielä aikaisemmin tukivat hallitusohjelman kirjausta perusterveydenhuollon kehittämisestä.

On selvää, että pelin voittavat ylikansalliset, kasvottomat suuryhtiöt. Suomalaiset, Suomeen veronsa maksavat sote-alan pk-yritykset savustetaan markkinoilta käytännössä ulos. Perussuomalaiset Naiset eivät voi tällaista hyväksyä. Me haluamme luoda hyviä ja helposti saavutettavia palveluita julkisin hartein hyvässä yhteistyössä kotimaisten yritysten kanssa.

Älkää antako ”valinnanvapauden” hämätä. Teoriassa vain suuremmissa keskuksissa tällainen voi käytännössä toteutua. Syrjäseuduille tai edes pienempiin kaupunkeihin ei uusia palveluita synny – päinvastoin. Alueellinen eriarvoisuus kasvaa, terveyserot eivät tasoitu.

Perussuomalaiset Naiset ry
Hallitus

Kirjoitettu 20.3.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa