Juvonen ja Juuso: Hallituksen puheet ja teot ristiriidassa koronan torjunnassa

TIEDOTE 19.3.2021

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossa tartuntatautilain muutosta pakollisiin koronatestauksiin liittyen. Perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen ja Kaisa Juuso nostavat esiin ristiriidan hallituksen puheiden ja tekojen välillä.

”Hallitus on kerta toisensa jälkeen korostanut, kuinka Suomella on Euroopan tiukimpiin kuuluva rajakontrolli. Kuitenkin STM on ohjauskirjeissään aluehallintovirastoille viitannut kintaalla pakollisten rajatarkastusten käyttöönotolle. Sen sijaan, että hallitus olisi keskittynyt estämään tartuntojen pääsyn rajan yli, se on keskittynyt estämään turismin ja samaan aikaan muista syistä rajan ylittäneet ovat päässeet kulkemaan ilman testausta. Hallituspuolueiden edustajat keksivät toinen toistaan omituisempia tekosyitä sille, miksi koronakoiria ei voitaisi ottaa käyttöön rajoilla”, Juvonen ja Juuso ihmettelevät.
Sen sijaan, että tartuntoja olisi torjuttu johdonmukaisesti, hallitus on laiminlyönyt monia tarpeellisia toimia.

”Muissa Euroopan maissa maahan saapuvilta vaaditaan Suomessa negatiivinen testitulos. Suomessa hallitus pakoilee vastuuta ja sysää ongelman laiva- ja lentoyhtiöille. Keinojen etsimisen sijasta nostetaan kädet pystyyn ja jupistaan perusoikeuksista. Ilmeisesti näissä perusoikeuksissa kansalaisten oikeus henkeen ja terveyteen on jossain kaukana vapaan liikkuvuuden alapuolella, kun rajoja ei saada kiinni eikä joukkoliikenteeseen haluta säätää maskipakkoa”, Juvonen ja Juuso moittivat.

Perussuomalaiset vaativat negatiivista testitulosta maahan saapumisen edellytykseksi sekä hallitukselta korjausliikettä viestintänsä suhteen.
”Hallituksen puheet ja teot koronakriisin torjuntatoimiin liittyen ovat olleet vahvassa ristiriidassa keskenään. Kun hallitus haluaa poikkeusoloissa keskittää viestinnän itselleen, sen pitäisi ensin varmistaa, että pystyy viestimään paremmin kuin alueelliset ja paikalliset toimijat. Sairaanhoitopiirien edustajilta on totuttu kuulemaan faktoja, hallitukselta latteuksia. Perussuomalaiset vaativat, että hallitus selkiyttää tiedottamistaan niin, että sekä viranomaisille että kansalaisille välittyy selkeä ja yksiselitteinen käsitys siitä, kuinka eri tilanteissa pitää toimia. Nyt on hallituksella näytön paikka, puheiden sijasta tarvitaan konkretiaa ja tehokkaita toimenpiteitä, joiden vaikutukset on huolella arvioitu ennalta”, Juvonen ja Juuso vaativat.

Lisätietoja:
Arja Juvonen
050 531 1108

Kaisa Juuso
044 575 7758

Kirjoitettu 21.3.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa