Juvonen: Hoivakotien ikäihmisten suojelussa epäonnistuttu rankasti – maskit jakoon tasapuolisesti niin yksityiselle kuin julkiselle sektorille ja hoitajille testit

Tiedote 16.4. 2020

Kansanedustaja Arja Juvonen (ps) on tehnyt toimenpidealoitteen, jossa esitetään suojavarusteiden kuten kasvomaskien tasapuolista jakoa kaikille vanhustenhoivan toimijoille riippumatta siitä, onko kyseessä yksityinen vai julkinen toimija. Suojavarusteita on puuttunut lukuisista vanhustenhoivan yksiköistä ja kotihoidosta, sillä heille ei ole niitä toimitettu huolimatta STM:n yhdestä ohjeistuksesta, että maskeja on käytettävä. Suojavarusteissa on nuukailtu ja asetettu toimijat eri asemaan. Hoivakodeissa koronavirukseen on kuollut lukuisia vanhuksia ympäri Suomen.

STM Ministeri Aino-Kaisa Pekonen on lausunut julkisesti, että toimijoilla olisi pitänyt olla 3 – 6 kuukauden suojavarastot esimerkiksi maskeja. Koronavirus yllätti kuitenkin kaikki toimijat, huoltovarmuuskeskusta myöten.

Suomessa lähdettiin suojelemaan hoivakotien vanhuksia sillä, että heidän ikääntyneiltä omaisilta kiellettiin pääsy vierailemaan hoivakoteihin. Harva ikääntynyt kuitenkaan lienee käynyt ulkomaan lomamatkoilla tai hiihtokohteissa. Jossakin kohtaa virus on siis päässyt livahtamaan hoivakotiin muuta kautta. Koronatestien pidättyväinen linja, suojamaskien puuttuminen ja ministeriön ja THL:n epäselvät ohjeistukset suojamaskien tarpeellisuudesta ja hyödyistä, ovat osoittautumassa kohtalokkaaksi valinnaksi vanhustenhoivassa, Juvonen kritisoi.

Kun THL:n ohjeistus koronavirustesteihin on ollut nihkeä, ei oireilevat hoitajat tai heidän kotona sairastavat läheisensä ole päässeet testeihin. Hoitajat on myös velvoitettu tulemaan ulkomaanmatkojen jälkeen suoraan töihin ilman karanteenia. Ennaltaehkäisy on ollut tyvestä latvaan nousua, täysin epäonnistunutta. Koronavirus tulee leviämään kulovalkean tavoin. Vanhustenhoivassa työskentelevät hoitajat ja muu henkilöstö tulee nyt testata välittömästi, Juvonen vaatii.

Omaiset ovat olleet surun murtamia ja huoli läheisestä on ollut valtava. Näitä yhteydenottoja on tullut paljon. Samalla yhteyttä ottavat hoivakotien hoitajat, päivittäin. He kertovat, että heillä ei ole yhden yhtäkään kasvomaskia. Hoivakodeissa vallitsee myös ohjeistuksen sekamelska. Kun kyseessä on kodinomaiset yksiköt, tilanne on paikoin täysin neuvoton.

Miten suojellaan viruksesta välttyneet heiltä, joilla virus on? Miten hoitaja suojelee itsensä? Miten omaiset pääsevät jättämään hyvästejään koronaan menehtyville vanhuksille? Saako vanhukset hoitoa elämän viime metreillä? Kysymykset ovat lohduttomia.

Eräs hoitaja kysyi, että onko pakko mennä töihin, jos suojamaskeja ei ole ja onko pakko siirtyä toiseen yksikköön kesken työvuoron hoitajapulan vuoksi. Hoitajat altistetaan maskitta koronavirukselle, mutta liikkuessaan hoivayksiköistä toiseen vaikkapa hoivayksikön sisällä, he altistavat myös muita, Juvonen sanoo.

Arja Juvonen
Kansanedustaja
050-5311 108

Kirjoitettu 16.4.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa