Juvonen: Elämmekö todellakin sellaisessa Suomessa, että vain lainsäädäntöä tiukentamalla työntekijä voi saada työstään vapaata sairaan läheisen hoitamiseksi?

Tiedote 8.11. 2018

Iltalehti uutisoi tänään yksinhuoltaja äidistä, joka oli irtisanottu työstään sairaan ja vaikeasti vammaisen lapsen hoitamisen vuoksi (Yksinhuoltaja Maarit sai potkut 8.11.18). Äiti oli jäänyt sairauslomalle työstään, koska hänen vaikeasti vammainen ja sairas lapsensa oli joutunut teho-osastolle hoidettavaksi. Hyvin surullista kuultavaa, mutta myös niin todellista suomalaisilla työpaikoilla. Vaikka laki mahdollistaa työnanatajalle vapaan myöntämisen, se ei välttämättä onnistu, kansanedustaja Arja Juvonen toteaa.

Nykyinen työsopimuslaki mahdollistaa työntekijän tilapäisen poissaolon töistä pakottavista perhesyistä esimerkiksi sairauden takia. Kun kyseessä on poissaolo erityistä pidempiaikaista läheisen hoitoa varten, niin työnantajan on pyrittävä järjestämään mahdollisuus poissaoloon töistä. Laki mahdollistaa vapaaseen, mutta ei kuitenkaan velvoita työnantajaa sellaista antamaan. Vapaa on myös palkatonta, Juvonen kertoo.

On erittäin tärkeää, että tästä asiasta ryhdytään nyt käymään keskustelua. Tarvitsemme joko lainsäädäntöön muutoksen, jolla selkeytetään vallitsevaa tilannetta tai inhimillisten pelisääntöjen ja sopimuksien läpikäymistä työpaikoilla. Olen tehnyt asiasta taannoin kirjallisen kysymyksen ministerille, mutta myös lakialoitteen, jossa esitetään työnantajalle velvollisuutta antaa vapaata esimerkiksi työntekijän saattohoidossa- tai omaishoidossa olevan läheisen hoitovapaan ajaksi. Ennen kuin jätän lakialoitteen eduskunnassa, haluaisin kuitenkin kuulla työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen ja Omaishoitajaliiton kantoja tähän asiaan. Elämmekö todellakin sellaisessa Suomessa, että vain lainsäädännöllä työntekijä voi saada työstään vapaata sairaan läheisen hoitamiseksi, Juvonen kysyy.

Meillä tehdään työpaikoilla tasa-arvosuunnitelma ja henkilöstökäsikirjoja. Myös siitä, että miten näissä arvaamattomissa ja äkillisessä tapauksissa toimitaan, joissa työntekijän läheinen sairastuu usein jopa vakavasti, joutuen saattohoitoon tai omaishoitoon, tulisi työpaikoilla linjata. Voiko työntekijä jäädä hoitamaan sairasta läheistään ilman, että hänet irtisanotaan, Juvonen kysyy.

Ja kyllä sitäkin, että missä vaiheessa valtio tulee näissä tapauksissa vastaan, on syytä pohtia. Pienelle yritykselle työntekijän pitkällinen poissaolo voi koitua erittäin haasteelliseksi toteuttaa. Tämän asian pohdinta ja ratkaiseminen kuuluisi mielestäni juuri nyt myös pääministeri Juha Sipilän ja valtiovarainministeri Petteri Orpon pohdittavaksi. Onhan hallitus ajanut tällä kaudella esimerkiksi omaishoidon kärkihanketta, jolla ihmisiä kannustetaan ryhtymään omaishoitajiksi, mutta ollut myös ajamassa suuria muutoksia työelämän piiriin, Juvonen muistuttaa.

Arja Juvonen
Kansanedustaja
Sosiaali- ja terveysvaliokunta
050- 5311 108

 

Kirjoitettu 8.11.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa