Hoitoalan palkkaus on riittämätön – Arja Juvonen vaatii hallitusta nostamaan kissan pöydälle

Tiedote 15.1. 2020

Hallituksen tulisi nostaa hoitoalan kissa pöydälle eli hoitoalan huono ja riittämätön palkkaus, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen vaatii.

Iltalehti uutisoi tänään sairaanhoitajan keskipalkan olevan 2483 euroa ilman vuorotyöilisiä (Il 15.1.2020). Lähihoitajan keskipalkka on taasen noin 2150 euroa (Työpaikat oikotie), mutta lähihoitajalle maksetaan jopa alle 2000 euron peruspalkkaa (Superliitto, palkat https://www.superliitto.fi/tyoelamassa/tyossa-kuntasektorilla/palkat/kuntasektorin-hinnoittelukohtia-ja-peruspalkkoja/)

Hoitajan palkasta vähennetään edelleen Suomessa niin sanottu kutsumuslisä. Hoitajan uskotaan olevan työpaikallaan vain kutsumuksen asialla. Ei ole. Hoitotyö on työtä, ei hyväntekeväisyyttä, Juvonen muistuttaa.

Pitkä työura, kokemus tai lisäkoulutus ei näy palkassa. Hoitoalan työntekijät joutuvat tekemään vuorotyötä, jotta palkka nousisi edes vähän. Vuorotyötä on tehtävä kaikenikäisenä hoitajana: vastavalmistuneena ja perheellisenä kuin myös keski-ikäisenä ja ikääntyneenä jo eläkeikää lähestyvänä hoitajana.

Vuorotyöstä haetaan pelastusta palkkaan, joka pahimmillaan uuvuttaa ja vie hoitajan jaksamisen äärirajoille. Kun työvuorojen henkilöstöä ei ole riittävästi, työntekijöiden kuormitus kasvaa. Vuorotyö on toki hyvä mahdollisuus erilaisiin työvuoroihin, mutta se ei saa olla kiristyskeino, jolla hoitaja tienaa leipänsä, Juvonen sanoo.

Hallituksen edustajat totesivat hoitajien palkka-asiasta 7.1.2020 Mtvn haastattelussa seuraavaa:
Keskustan Antti Kurvisen mielestä palkkapolitiikan sijaan olisi keskityttävä hoitajien työolojen parantamiseen. Sdpn Antti Lindtman ei hänkään nähnyt hyväksi kommentoida hoitajien palkkatilannetta vaan totesi, että hallitus ei tee omia väliintuloja.

Miten hallituksen Kurvinen parantaisi hoitoalan työoloja? Pitäisikö vuorotyö sairaaloissa lopettaa? Pitäisikö pitkät työvuorot eli aamusta iltaan lopettaa? Pitäisikö työaikaa lyhentää? Pitäisikö pienten lasten vanhemmille turvata työvuorot, joissa työajat ovat inhimillisiä? Mitkä ovat Kurvisen keinot? Ihmiset sairastavat 24/7 eli pitäisikö ihmisten lopettaa sairastaminen vai pitäisikö joku jättää hoitamatta? Miten hallitus vastaa näihin asioihin, Juvonen kysyy.

Parannetaanko hoitoalan työoloja kenties siten, että hoitajien irtisanomiset kielletään? Estääkö hallitus hoitajien irtisanomisia ja turvaa näin riittävät henkilöstöresurssit?

Olen seurannut kauhulla Suomen yli pyyhkiviä hoitajien irtisanomisia ja YT neuvotteluja. Määräaikaisia työsopimuksia ei ole myöskään jatkettu. Pätkätyöt ja sijaisuuden raastavat hoitajia ja epävarmuus työstä aiheuttaa pelkoa ja kuormitusta.

Hoitajien irtisanomisilla on potilasturvallisuutta heikentävä vaikutus, sillä jäljelle jäävien hoitajien kiire ja työmäärä lisääntyy ja myös moni lääkäri menettää katoavien hoitajien myötä työparin ja apukädet. Tämä on väärin lääkäreitä kohtaan, jotka työskentelevät valtavan paineen alla. Tämä on väärin veronsa maksavia kansalaisia, potilaita, kohtaan, Juvonen muistuttaa.

Samalla kun hoitajia irtisanotaan, hallitus muistuttaa henkilöstömitoituksen lakiin saattamisen yhtenä vaikeutena olevan hoitajapula. Asiat ovat pahassa ristiriidassa keskenään, Juvonen toteaa.

Asioista tulisi puhua niiden oikeilla nimillä. Hoitoalalla tämä tarkoittaa riittävän hoitohenkilöstömäärän turvaamista ja ylläpitoa, työsuhteiden vakinaistamista ja palkkojen tarkistusta. Valtion on kannettava vastuuta kansalaisten hyvän hoidon ja hoivan turvaamisesta. Kun nämä asiat ovat kohdallaan, myös hoitoalan työhyvinvointi paranee, hoitoalan työvoimapako muille aloille pysähtyy ja potilasturvallisuus paranee. Nämä ovat tavoittelemisen arvoisia asioita. Suomalainen terveydenhuolto pelastetaan osaavalla, työhönsä sitoutuneella ja riittävällä henkilöstöllä, Juvonen sanoo.

Arja Juvonen (ps)
kansanedustaja
sosiaali- ja terveysvaliokunta
050-5311 108

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoitettu 15.1.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa