Hallitus runnoo sotea, mutta unohti potilasvahingot- luvut takaisin budjettikirjaan!

Tiedote 25.4. 2018

Iltasanomien artikkelissa (25.4.18) nostettiin esiin suuret potilasvahinkojen ja hoitovirheiden määrät, mutta myös se, että Suomesta puuttuu valtakunnallinen taho, joka keräisi ja julkaisisi potilasturvallisuus tietoa kaikista Suomen terveydenhuollon yksiköistä.

-Tilanne on erittäin huolestuttava, mutta se ei ole mikään uusi. On ollut lähes tyrmäävää huomata, miten vähättelevästi myös Suomen hallitus ja valtiovarainministeriö on ryhtynyt viime vuosina suhtautumaan potilasvahinkoihin. Tietoja sattuneista potilasvahingoista tai niiden ennusteista ei ole enää kirjattu tai Valtion talousarvioon vuoden 2016 jälkeen. Aikaisempina vuosina Potilasvakuutuskeskuksen korvaamien potilasvahinkojen määrä oli näkyvissä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla osiossa Kaikille mahdollisuus hyvinvointiin -tunnusluvuissa, kansanedustaja Arja Juvonen (ps) kritisoi.

-Hallitus osoittaa toiminnallaan selkeästi, että se ei ymmärrä potilasvahinkojen merkitystä ja sitä, mitä niiden taakse kätkeytyy. Potilasvahinkojen määrät ja luvut tulee ehdottomasti palauttaa takaisin valtion talousarvioon, jotta ne ovat kaikkien nähtävissä. Olen tehnyt tästä toimenpidealoitteen jo vuonna 2017. Puhumme yhteiskunnallisesti merkittävästä tiedosta, jonka näkyminen valtion talousarviossa on perusteltua. Korvattavien potilasvahinkojen määrän tiedostaminen on erittäin tärkeää päätöksenteon kannalta, mutta myös toimissa, joihin päättäjien on sitouduttava potilasvahinkojen torjunnassa. Puhumme mittavista asioista niin inhimillisesti kuin myös taloudellisesti ajatellen, Juvonen muistuttaa.

Jokaisen potilasvahingon takana on ihminen ja kärsimys, mutta myös raha. Potilasvahinkokeskuksen mukaan vuonna 2016 tehtiin 8834 potilasvahinkoilmoitusta. Niistä 2166 johti korvauksiin. Kaikkiaan korvauksia maksettiin vuonna 2016 yli 40,9 miljoonaa euroa.

Potilasturvallisuuden tulee olla teema myös nyt, kun hallitus runnoo sotea voimalla läpi. Sote on valtava paketti sosiaali- ja terveydenhuollon asioita ja toimenpiteitä, hoitopäätöksiä ja asiakassuunnitelmia, joiden ytimessä on ihminen. Sote-palvelujen valvonnan ja laadun seuranta, riskien analysointi ja sosiaali- ja terveydenhuollon vaaratapahtumien ennakointi on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan. Tässä valtavassa ”sotesotkussa” potilasturvallisuus unohtuu kuin varkain. Luvut budjettikirjaan, esiin ja päivänvaloon- meidän tulee tietää missä mennään, Juvonen vaatii.

Potilasturvallisuus liittyy myös vahvasti viime aikoina käytyyn keskusteluun vanhuspalvelujen laadusta.

Arja Juvonen
kansanedustaja
050-5311 108

 

Kirjoitettu 25.4.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa