Elomaa: Valtion on hillittävä ylivelkaantumista koronakriisin keskellä

Tiedote 1.4.2020

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa laati kirjallisen kysymyksen ylivelkaantumisesta. Hän tiedustelee hallitukselta millä keinoin se pyrkii hillitsemään ylivelkaantumista kriisin keskellä.

-Tein tämän kirjallisen kysymyksen, koska pidän erittäin tärkeänä, ettei ylivelkaantuminen lähtisi aivan käsistä koronan aiheuttaman talouden alamäen seurauksena, Elomaa kertoo.

-Mielestäni hallituksen pitäisi tässä vaikeassa tilanteessa puuttua perintätoimistojen ja ulosoton toimintaan, rajoittaa pikalainojen korkoja sekä niiden markkinointia. Myös velkojen vanhentumista tulisi miettiä uudemman kerran ja velkaneuvontaa pitäisi vahvistaa tuntuvasti, hän jatkaa.

Ylivelkaantuminen on ollut Suomessa mittava ongelma jo ennen koronan rantautumista maahamme. Vuoden 2019 aikana ulosoton perintätoimien kohteena oli peräti 562 144 henkilöä. Suomen Asiakastiedon mukaan vuonna 2019 yksityishenkilöille rekisteröitiin ennätysmäärä maksuhäiriömerkintöjä. Lukumäärä oli vajaa 1,9 miljoonaa. Lähes 400 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä. Velkaantuminen Suomessa on ollut jo pitkään kasvu-uralla ja on perusteltua olettaa, että koronaviruksen vaikutusten seurauksena velkaongelmat tulevat kasvamaan entisestään.

-On aivan päivän selvää, että kun iso joukko yrityksiä taistelee olemassaolostaan ja yt-neuvottelujen piirissä on tällä hetkellä jo yli 300 000 ihmistä ja määrä kasvaa päivä päivältä ei tämä voi olla heijastumatta velkaantumiseen, Elomaa sanoo vakavana.

Hallitus pyrkii vähentämään koronasta aiheutuvia haittoja eri hallinnonaloilla ja kyseessä on suuri kokonaisuus. Onnistumalla terveyden ja talouden haittojen minimoimisessa, vaikutetaan myös velkaongelmiin, mutta niiden lisäksi tarvitaan kohdennettuja toimia.

-Ymmärrän, että kyseessä on laajamittainen kriisi, jonka keskellä yksityiskohtaisemmat asiat saattavat jäädä helposti taka-alalle. Siksi haluan erikseen korostaa ylivelkaantumisen vakavuutta ja ilmiön yhteyskunnallisia vaikutuksia. Kyseessä ei ole pieni asia ja sen puolesta puhuvat velkaantumiseen liittyvät tilastot. Lisäksi ylivelkaantumisen vaikutukset ovat monesti hyvin pitkäkestoisia. Tästä esimerkkinä 90-laman jälkipyykki, Elomaa toteaa.

-Tällä hetkellä esimerkiksi velkojen perinnässä vallitsee villin lännen säännöt ja ihmisiä laskutetaan aivan törkeästi jopa ilman perusteita ja pikavippifirmojen toimintaa ei ole saatu vieläkään kuriin. Näihin tulee puuttua kovalla kädellä nyt erityislaatuisen tilanteen takia. On tärkeää ennaltaehkäistä ylivelkaantumista kaikin keinoin ja auttaa ihmisiä hädässä, hän päättää.

Lisätietoja
Ritva ”Kike” Elomaa
050 512 0806

 

 

Kirjoitettu 2.4.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa