Elomaa: Polttoaineveron korottaminen on virhe

Tiedote 28.7.2020

Polttoainevero nousee elokuun ensimmäinen päivä. Bensiini kallistuu tuolloin noin 6.3 senttiä litralta ja diesel noin 6.9 senttiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on huolissaan, kun autoilun hintalappu nousee jälleen kerran.

-Perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti vastustaneet bensan hinnankorotuksia, mutta se ei tunnu hillitsevän tippaakaan hallituksen intoa nostaa autoilun kustannuksia, Elomaa päivittelee.

Elomaa näkee punavihreän hallituksen päättämät polttoaineveronkorotukset kohtuuttomina ja vaikutukset laajoina.

-Nyt toteutettava uudistus vaikuttaa yksityisautoilijoiden lisäksi laajalla rintamalla kuljetusalan yrittäjiin. Kun yrittäjien kustannukset nousevat, näkyy muutos kuljetusten ja tavaranjakelun hinnoissa. Polttoaineen hinnankorotukset iskevät pahasti myös maanviljelyyn. Nämä ovat seurauksia, jotka koskettavat myös niitä suomalaisia, jotka eivät itse autoile, Elomaa pohtii.

Koronan myötä talouden kokonaistilanne on synkkä. Yksityishenkilöillä ja yrittäjillä on tiukkaa ja Elomaa katsoo polttoaineveron noston osuvan äärimmäisen huonoon saumaan.

-En voi käsittää miten talouden elvyttämisestä ja yritysten pelastamisesta sekä tavallisten suomalaisten tukemisesta puhuvat ministerit antavat tämän riistoveronkorotuksen tulla voimaan, Elomaa hämmästelee.

Suomessa autoilun kustannukset ovat kansainvälisessä vertailussa todella korkeat ja samanaikaisesti pitkien välimatkojen takia autoilu on monille välttämätön osa arkea.

-Ympäristö- ja ilmastoasiat ovat tietysti tärkeitä, mutta suomalaiset autoilijat eivät voi kantaa siitä vastuuta kohtuuttomasti. Todellisuus Suomen kaltaisessa maassa on se, että tavara ja ihmiset kulkevat kumipyörillä. Eikö riitä, että meillä on tiet kuoppaisia ja sillat huonossa kunnossa? Silti pitää polttoaineen hintaa korottaa. Ja nämä miljoonien ratikkahankkeet helpottavat vain pienen ihmisjoukon elämää, päivittelee Elomaa.

-Nyt pitäisi ajatella niitä miljoonia suomalaisia, joille auto on välttämätön arjen toimivuuden kannalta sekä suurta joukkoa kuljetusalan yrittäjiä, jotka ovat koronan takia jo entuudestaan kovissa vaikeuksissa, Elomaa päättää.

Lisätietoja
Ritva ”Kike” Elomaa
puh. 050 512 0806

 

 

Kirjoitettu 29.7.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa