Elomaa: Näkökulmaa turvesotaan

Mielipidekirjoitus 23.10.2020

Turve on ollut varsinainen poliittinen kiistakapula jo pidemmän aikaa. Julkisessa keskustelussa turpeen käyttö saa jatkuvasti lokaa niskaan. Turpeen kohdalla haittoja kyllä nostetaan esille, mutta harvemmin keskustellaan siitä, miten monipuolisesti turvetta hyödynnetään myös varsinaisen energiakäytön lisäksi. Turvetta käytetään muun muassa maataloudessa kuivikkeena sekä imeytysaineena ja kompostoinnissa. Kuivikkeena turve on todella toimiva ratkaisu. Se on puhdasta, pehmeää, imukykyistä sekä hyvät lämpöominaisuudet omaava materiaali, joka sopii hyvin niin lypsykarjan, kanojen kuin hevostenkin kuivikkeeksi.

Lisäksi turve on oivallinen puutarhan kasvualusta, maanparannusaine ja lannoite. Turpeella on paikkansa myös viherrakentamisessa ja kompostoinnissa. Vähemmän tunnettuja käyttötarkoituksia ovat öljyntorjunta, kylpy- ja hoitokäyttö sekä hyödyntäminen tekstiileissä. Osaan näistä tarkoituksista voidaan käyttää soiden pintakerrosten huonosti maatunutta paremman nesteenpidätyskyvyn omaavaa turvetta, joka ei sovellu energiakäyttöön. Kerätty turve saadaan hyödynnettyä tehokkaasti mitä moninaisimpiin käyttötarkoituksiin.

Miksi sitten tässä yhteydessä nostan esille turpeen lukuisat käyttötarkoitukset? Jos turpeen käyttö ajetaan nopeasti alas, on mietittävä seurauksia myös energiakäyttöä laajemmin. Turpeen energiakäytön lakkauttaminen lopettaisi turpeentuotannon myös muihin käyttötarkoituksiin sillä kannattavuus ei olisi tällöin riittävä. Turvetta muuhun kuin energiakäyttöön nousee käytännössä sivutuotteena. Kuiviketurpeen katoaminen markkinoilta olisi monille turvetta käyttäville tiloille sekä puutarha-alan toimijoille äärimmäisen synkkä uutinen. Turpeen ammoniakin ja nesteen sitomiskyky on eri tasolla moniin muihin kuivikeratkaisuihin verrattuna. Sillä on merkittävä rooli eläintautien ennaltaehkäisyssä. Haluammehan antibioottivapaita lihatuotteita myös jatkossakin? Eläinten hyvinvoinnin kannalta turve on oivallinen tuote, joka pitää eläinten jalat kuivina. Hyvien ominaisuuksiensa lisäksi turve on myös edullinen vaihtoehto. Monet puutarha-alan yritykset ovat ilmaisseet suuren huolen siitä, jos erinomaisena kasvualustana tunnettua turvetta ei olisi enää saatavilla. Kustannukset nousisivat pilviin ja moni joutuisi lakkauttamaan toimintansa.

Turpeella katetaan noin viisi prosenttia kokonaisenergiankulutuksesta. Turvetuotannon lakkauttamisella on energiantuotannon vajeen lisäksi paljon laajemmat seuraukset. Tämä on pidettävä mielessä, kun turvetta vaaditaan kovaan ääneen käyttökieltoon. Turve muodostaa monille elinkeinon ja tuo lämpöä lukuisiin suomalaisiin koteihin. Jos turpeen käyttö ajetaan nopeasti alas seuraa valtavasti työttömyyttä, konkursseja sekä taloudellisia menetyksiä, joihin ei korona-aikana ole yksinkertaisesti varaa. Turpeen käytön alasajo kaksinkertaisen verotuksen myötä on katastrofi. Toistaiseksi turve on maatalouden ja energiantuotannon kannalta Suomessa niin tärkeä tuote, ettei sen käyttöä saa tehdä mahdottomaksi.

Ritva ”Kike” Elomaa
kansanedustaja
maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja

 

 

Kirjoitettu 24.10.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa