Elomaa: Liikenteen verotuksen uudistamista selvittänyt työryhmä puhalsi synkkiä pilviä suomalaisen autoilun tulevaisuuden ylle

Tiedote 19.5.2021

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa pitää liikenteen verotuksen uudistamista selvittäneen valtiovarainministeriön työryhmän raporttia synkkänä suomalaisen tieliikenteen tulevaisuuden kannalta. Marinin hallituksen fossiilittoman liikenteen tiekartta tähtää kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittamiseen jo vuoteen 2030 mennessä.
-Tämä päästöjen puolittaminen vajaan kymmenen vuoden kuluessa on äärimmäisen kova tavoite ja kaiken autoilun kulut uhkaavat nousta sen seurauksena pilviin.

-Eikä siinä vielä kaikki. Vuoteen 2045 mennessä on tavoitteena liikenteen nollapäästötason saavuttaminen mikä tarkoittaa käytännössä autoilijoiden kurittamisen jatkumista pitkälle tulevaisuuteen.

Työryhmä toteaa raportissaan, että nykyisellä hiilidioksidipäästöihin perustuvalla verotuksella liikenteen verotuottojen alenemaa voidaan korvata vain rajallisesti. Raportissa

pidettiin polttoaineveroa tärkeimpänä päästöohjauskeinona.
-Käytännössä tämä tietää roppakaupalla lisää polttoaineveronkorotuksia tulevaisuudessa. Se ei ole ihmisten ja tavaroiden liikkumisen kannalta hyvä kehityskulku. Kansalaiset ja talous kärsii. Jo tähän mennessä tehdyt polttoaineveronkorotukset ovat liikaa ja kohtelevat ihmisiä sekä yrityksiä todella epäoikeudenmukaisesti.

Elomaa pitää vääränä lähestymistapana pyrkiä rahoittamaan verokertymän putoamista suoraan autoilijoiden lompakosta.
-On suorastaan aivan älytön yhtälö, että hallitus on valmis elvyttämään Etelä-Euroopan valtioita miljardeilla euroilla ja samanaikaisesti se kaavailee uusien miljardiluokan verojen sysäämistä suomalaisten autoilijoiden harteille. Erityisesti dieselverojen roima korotus tuhoaa Suomen talouden kasvumahdollisuuksia.

-Polttoaineveronkorotukset tekevät hallaa koronasta nousevalle taloudellemme. En kykene käsittämään kuinka Keskusta voi olla mukana hallituksessa, joka on innolla nostamassa autoilun hintaa pitkien etäisyyksin maassamme. Vaikutukset osuvat kipeimmin juuri harvaan asutuille alueille missä auto on arjen toimivuuden perusedellytys.

Autoiluun liittyvän verokertymän turvaamiseksi väläytellään ajoneuvoveron fiskaalista korotusta sekä ajokilometreihin perustuvaa verotusta.
-Käytännössä hallituksen touhu näyttää siltä, että autoilua taklataan kovaa joka suunnasta. Ajatus ajokilometreihin perustuvasta verotuksesta on nyt todella myrkkyä ammattiautoilijoille sekä maaseudun asukkaille palvelujen keskittyessä kasvukeskuksiin. Nyt järki käteen hallitus ja tieliikenteen kurittaminen jäihin!

Lisätietoja:
Ritva Elomaa
050 512 0806

 

 

 

Kirjoitettu 20.5.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa