Elomaa: Koronataistelussa ei voi olla talviunilla

Mielipidekirjoitus

Viime päivinä uutisotsikoissa on pyörinyt koronarokotusten jakeluun ja saatavuuteen liittyvät ongelmat. Vaikuttaa vahvasti siltä, että hallitus on vain odotellut passiivisesti rokotteiden saapumista eikä yrittänyt toimia asian eteen tilanteen edellyttämällä aktiivisuudella. Tähän mennessä on saatu rokotettua vasta joitakin tuhansia ihmisiä ja terveydenhuollon parissa työskentelevillä ja riskiryhmään kuuluvilla on meneillään pitkä piinallinen odotus. Rokotteiden saavuttua niiden jakelun on toimittava saumattomasti. Tarvitaan tehokas, nopea ja vapaaehtoisuuteen perustuva rokotusohjelma ja pian. Ihmisille ei saa olla myöskään epäselvää, milloin heidän vuoronsa koittaa.

Rajoitukset ja suositukset saavat tavallisen kansan pään pyörälle. Hallitus on sysännyt tiedotusvastuun viranomaisille ja viestintä maamme johdon taholta on ollut liian vähäistä. Ihmisille on epäselvää, miten pitäisi toimia juuri tällä hetkellä. Moni on jo turtunut pitkään kestäneeseen koronauutisten virtaan ja tärkeiden viestien poimiminen uutisvirrasta ei ole niin helppoa. Nyt jos koskaan tarvittaisiin aktiivista poliittista johtajuutta niin tekojen kuin tiedottamisen suhteen.

Valitettavasti koronan helpommin tarttuvaa muunnosta on löydetty myös Suomesta. Miten hallitus on reagoinut tähän tietoon? Onko syytä päivittää kiireesti ohjeistusta? Mitä tavallisten ihmisten tulisi tehdä? Minkä suuruiset tartuntaluvut johtavat valmiuslain käyttöönottoon? Tällä hetkellä osa suomalaisista on visusti omissa oloissaan vältellen ihmiskontakteja. Samaan aikaan toiset lomailevat laskettelukeskuksissa vailla huolenhäivää ja ramppaavat ostoskeskuksissa alennusmyynneillä. Toiset käyttävät maskia ja toiset eivät. Maskin käyttöhän ei ollut vielä viime keväänä hallituksen ja terveysviranomaisten mukaan olennaista koronan torjunnassa. Tätä tietoa levitettiin, koska maskeja ei ollut tuolloin tarpeeksi. Kyseenalaista viestintää tai ei niin tämä viesti vaikuttaa yhä ihmisten suhtautumiseen maskien käyttöön. Tulisiko hallituksen toimesta painottaa tästä syystä vielä voimakkaammin maskinkäytön merkitystä? Vallitseva epävarmuus ja epätietoisuus siitä miten tulisi toimia ovat koronaviruksen ikäviä kylkiäisiä. Juuri näihin voidaan vaikuttaa aktiivisella, selkeällä ja konkreettisella sekä toivoa luovalla viestinnällä.

Hallituksen on pidettävä huoli kansalaisten elämän toimivuudesta myös kriisin keskellä. Passiivisuus ja laiminlyönnit johtavat epäinhimillisiin seurauksiin. Esimerkiksi maksuvaikeuksissa olevien yritysten ja yksityishenkilöiden auttaminen on jäänyt puolitiehen, eikä hallituksen oikeansuuntaiset toimet ole olleet riittäviä. Nyt erityisesti yksinäisyyttä järisyttävästi lisäävän koronakriisin keskellä on varmistettava omaisten mahdollisuus tavata koronaturvallisesti hoitolaitoksissa tai sairaaloissa makaavia läheisiään. Kuulostaa pieneltä jutulta, mutta sitä se ei ole. Menetin taannoin läheisen rakkaan sukulaisen. Pitkän elämän taipaleen viimeiset metrit menivät yksin kivun ja kärsimyksen keskellä. Tapaamaan pääsi vasta kun oli jo liian myöhäistä. Vastaavaa ei saisi tapahtua kenellekään. Tästä syystä turvallisten tapaamisten järjestämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Koronan lisäksi yksinäisyys on iso uhka yhteiskunnallemme. Nyt tarvitaan hallitukselta paljon töitä pandemian kaatamiseen ja sen vanavedessä paisuneiden ongelmien ratkaisemiseen. Maamme johdolla ei ole varaa olla talviunilla.

Ritva ”Kike” Elomaa
kansanedustaja, ps

 

 

Kirjoitettu 14.1.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa