Elomaa: Koronan vaikutukset iskevät tapahtuma-alalle laajasti

Mielipidekirjoitus 10.3.2021

Tapahtumateollisuus ry:n puheenjohtaja Pekka Timonen nostaa kissan pöydälle todetessaan, että tapahtuma-ala on lentoliikenteen ohella syvimpään koronan takia sukeltanut toimiala. Liikevaihdot ovat pudonneet alalla jopa mielipuoliset 80-90 prosenttia. On päivänselvää, että tapahtuma-alalla tarvitaan kipeästi taloudellista tukea, jotta mahdollisimman moni yrittäjä selviäisi pahimman yli. Kun pohditaan tapahtuma-alan merkitystä Suomen taloudelle, on todettava, että yli kahden miljardin euron toimiala on ollut viime vuodet hyvässä nosteessa ja näkymät koronan jälkeen ovat varsin positiiviset. Muun muassa tämän takia olisi äärimmäisen tärkeää pelastaa tapahtuma-alan yritykset synkältä konkurssiaallolta.

Tapahtuma-ala työllistää yli kolmen tuhannen yrityksen kautta kokoaikaisesti noin 20 000 henkilöä ja peräti 175 000 tilapäistä työntekijää. Tässä lähes 200 000 hyvää syytä Marinin hallitukselle järjestää taloudellista tukea tapahtuma-alan yrittäjille. Otetaan esimerkkitapaukseksi suosittu muusikko, jonka ympärillä häärii yllättävän paljon eri alojen osaajia. Tarvitaan muun muassa manageria, markkinointi-ihmisiä, tekniikan ja valaistuksen ammattilaisia, äänentoiston osaajia ja musiikin tuottajaa sekä tietysti legendaarisia roudareita, jotta keikat saadaan ylipäätään hoidettua maaliin. Keikkatoiminta luonnollisesti työllistää tapahtumapaikalla lisäksi baarihenkilökuntaa, järjestyksenvalvojia ja niin edelleen.

Suuri osa tapahtuma-alalla työskentelevistä suomalaisista on freelancereita sekä yksinyrittäjiä. Freelancereiden ja pienyrittäjien työttömyysturva on usein tavallista palkansaajaa heikompi. Monilla heistä kovat ajat jatkuvat, kun ei omaa elinkeinoa pääse vieläkään harjoittamaan. Kyse ei ole harrastustoiminnasta vaan leipätyöstä. Valtion on tultava vastaan, kun terveysturvallisuuden nimissä työt viedään alta pois.

Suhteellisen verkkaisesta rokotustahdista huolimatta väestöä ollaan jo jonkin verran saatu rokotettua ja kyllä jonain kirkkaana päivänä elämänmeno alkaa olemaan jo melko lähellä normaalia ja keikkalavat heräävät henkiin. Vetoan nyt hallitukseen, että tehkää kaikkenne sen puolesta, että Suomessa olisi vielä tapahtuma-alan yrityksiä pystyssä koronakriisin jälkeen, koska vuorenvarmasti kysyntä tulee olemaan kova. Suomella ei ole varaa päästää tätä yhtä talouskasvun lähdettä kuivumaan. Koronatartunnoista huolestuttava määrä on peräisin Suomen rajojen ulkopuolelta. Vuotavat rajat sekä tähän liittyen puutteet testauksessa langettavat synkän varjon tapahtumakesän 2021 ylle. Näiden ulkomailta tulevien tartuntaketjujen katkaiseminen voisi olla nyt ensi askel siihen suuntaan, että ensi kesänä festarit ja muut menot saataisiin käyntiin ja tapahtuma-alan työntekijät taas hommiin.

Ritva ”Kike” Elomaa
kansanedustaja, ps

 

Kirjoitettu 10.3.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa