Elomaa: Kansan tulee tietää mitä EU:n elpymispaketti tarkoittaa Suomelle

Tiedote 14.5.2021

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan mielestä keskustelu EU:n elpymisvälineestä on ollut liian vähäistä asian suureen painoarvoon nähden. Hänen mielestään perussuomalaiset yrittävät vielä pitkäksi venyneessä eduskuntakeskustelussa nostaa esille elpymispakettiin liittyviä epäkohtia ja saada hallituspuolueiden ja Suomen kansan silmät avautumaan elpymisvälineen seurauksille.

-EU:n elpymispaketti on merkittävä kahdesta syystä. Ensinnäkin Suomelle on koitumassa noin neljän miljardin euron tappiot mitä on hankala niellä, kun korona on kurittanut talouttamme. Toiseksi kyseessä on EU:n toimintaperiaatteita mullistava päätös, Elomaa kertoo.

-Tässä on vuosien varrella tuettu Kreikkaa ja muita Etelä-Euroopan talouksia, mutta nyt elpymispaketin muodossa toteutettava mittava jäsenmaiden välinen tulonsiirto on viimeinen niitti vanhalle kunnon no bail out- periaatteelle, jonka perusajatuksena jäsenmaat kantavat vastuun taloudenpidostaan, hän jatkaa.

Elomaa katsoo, että Marinin hallitus epäonnistui pahemman kerran puolustamaan Suomen etua viime kesän elpymispakettineuvotteluissa Brysselissä.

-Suomen kannalta kehno neuvottelutulos on keskeinen syy sille miksi esimerkiksi perussuomalaiset vastustavat elpymispakettia tiukasti.

Elomaan mielestä Suomen osuuksissa tukipaketissa olisi pitänyt ottaa huomioon muun muassa maamme korkea veroaste, viimeaikainen heikko talouskasvu ja kilpailukyky, syrjäinen maantieteellinen sijainti ja haastavat olosuhteet maatalouden harjoittamiseen sekä maiden tosiasiallinen varallisuus.

-Pidän neuvottelutulosta äärimmäisen epäoikeudenmukaisena Suomen kohdalla. Talouskasvumme on EU-maiden pohjakastia ja kansalaisemme puolestaan kärsivät yhdestä EU:n korkeimmista veroasteista. Miten on silti mahdollista, että otamme vastaan elpymisvälineen takia noin neljän miljardin euron tappiot, kun maamme velkaantuu hälyttävää tahtia, Elomaa ihmettelee.

-Kun elpymispakettineuvottelujen tuloksia katsoo, niin voidaan todeta Marinin hallituksen tuoneen Brysselistä tuliaisiksi karvaan makuisen pannukakun, Elomaa päättää.

Lisätietoja:
Ritva Elomaa
050 512 0806

 

 

Kirjoitettu 15.5.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa