Elomaa: Hallituksen on selvitettävä siimasotkunsa syksyyn mennessä

Mielipidekirjoitus 26.6.2020

Ennennäkemätön mullistusten kevät on takana päin ja koronaviruksen leviäminen on ainakin toistaiseksi saatu kuriin meillä täällä Suomessa. Valitettavasti monissa maissa virus riehuu edelleen väkevänä. Tulevana syksynä poliitikoilla on käsillä äärimmäisen tärkeiden suurten päätösten aika. Vastaavaa painetta tehdä järkeviä Suomen tulevaisuutta pitkälle määritteleviä ratkaisuja ei ole aikoihin koettu. Polttavia kysymyksiä on ilmoilla useita. Mistä palveluista leikataan ja mistä ei? Miten jo varmuudella rutkasti alijäämäistä valtion budjettia tullaan paikkaamaan? Mitä veroja mahdollisesti korotetaan? Keihin veronkorotukset tulevat iskemään kipeimmin? Paljonko Marinin hallitus on valmis ottamaan velkaa tulevien sukupolvien piikkiin? Olemmeko todella valmiita rahoittamaan kehnossa taloustilanteessa muita EU-maita miljardeilla euroilla? Näiden kysymysten ratkominen tulee olemaan iso haaste istuvalle hallitukselle. Kestääkö jo tähän mennessä avoimesti rakoillut hallitusyhteistyö kasvavaa painetta? Tilannetta ei helpota yhtään uhka koronaepidemian toisesta aallosta, joka iskiessään upottaa taloutemme entistä syvempään taantumaan.

Päättäjien on työskenneltävä täysillä oikeiden asioiden eteen, jotta Suomen tilanne saadaan taas valoisammaksi. Toivoisin, että vasemmistokin unohtaisi Marskin patsaan poistamiset Helsingin katukuvasta ja keskittyisi kaikin voimin olennaiseen. Uskon vahvasti, että paras tapa saada erilaiset vääryydet ja typeryydet vähenemään on tehdä hyvää politiikkaa talouden, työllisyyden, koulutuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon osa-alueilla. Hallituksen väki ei voi lekotella koko kesää rannoilla. Sillä on oltava askelmerkit sovittuna ennen syksyn koittoa, koska silloin on aika isoille ratkaisuille. Enää ei Marinin pumpulla ole varaa johtaa Suomea reaktiivisesti niin kuin tähän asti. Nyt on pystyttävä ennakoimaan ja se vaatii kovasti hommia.

Viiden puolueen sorvaamaa kompromissia ja nippelihanketta pullollaan oleva hallitusohjelma tuntuu olevan viisikon edustajille kovin rakas niiltä osin, kun sinne on saatu jotain itselle tärkeää. Niin kauan, kun jokainen hallituspuolue roikkuu joustamattomasti omissa, ehkä jopa isossa kuvassa vähemmän tärkeissä, kirjauksissa kiinni on Suomen etu suuressa vaarassa. Nyt olisi aika osata luopua lillukanvarsista. On päivänselvää, että leikkauspaine on valtaisa koronan takia. En voi käsittää miksi hallitus ei ota aikalisää esimerkiksi kalliin ja hyödyiltään kyseenalaisen oppivelvollisiän pidentämisen kanssa tai harkitse säästöjä esimerkiksi kehitysavusta sekä maahanmuuton kustannuksista. Ja mitä tulee EU:n koronatukipakettiin, niin Suomen hallitus tulee hyväksymään miljardien tappiot veronmaksajillemme. Julkisuudessa esitetyt ministerien kriittiset lausunnot tukipaketin sisältöä koskien ovat vain teatteria. Näin äänestäjiä yritetään sumuttaa uskomaan, että vallanpitäjät olisivat mukamas yrittäneet tosissaan nousta vastarintaan.

Odotan, että hallitus saa kesän aikana ratkottua sisäiset siimasotkunsa ja on syksyllä valmis tekemään vaikeita ja ikäviä päätöksiä Suomen etu edellä. Nyt ei ole yksinkertaisesti varaa tuijottaa vain omaa ja omien äänestäjien napaa. Koronan varjoista huolimatta aurinkoista kesää kaikille!

Ritva ”Kike” Elomaa
kansanedustaja (ps)

 

Kirjoitettu 26.6.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa