Eläkeläisten vuoro

Mielipidekirjoitus 12.2.2019

Suomessa on paljon eläkeläisiä, joille arki on sinnittelyä päivästä toiseen. Poliitikot ovat luvanneet eläkeläisille vuosien saatossa vaikka mitä. Erityisesti vaalien alla eläkeläisiä muistetaan, mutta vaalikentillä annetut lupaukset harvemmin päätyvät hallitusohjelmaan ja sitä kautta pysyviksi parannuksiksi. Eläkeläiset ovat olleet mukana talkoissa rakentamassa yhteiskuntaamme. Nyt on yhteiskunnan aika huolehtia heistä.

Eläketurvakeskuksen julkaisema tutkimus paljastaa karun totuuden eläkeläisten tiukasta tilanteesta. Vuonna 2017 kerättyyn kyselyaineistoon pohjautuvan tutkimuksen perusteella peräti 52% vastanneista oli kokenut vaikeuksia kattaa välttämättömiksi katsottavia menoja kuten esimerkiksi ruokaa, lääkkeitä, terveydenhoitoa, kulkemista tai asumista. Yli puolet ilmoittivat joutuneensa tinkimään rahan puutteen vuoksi kulutuksestaan ja kolmasosalle ei jäänyt rahaa taskuun välttämättömyysmenojen jälkeen. Vakavampia toimeentulovaikeuksia oli kymmenellä prosentilla vastanneista. Pienet tulot ja terveysongelmat heijastuivat toimeentulovaikeuksiin. Myös eläkeläisten maksuhäiriömerkinnät ovat yleistyneet.

Eläkeläisiä on yli 1,5 miljoonaa, joten eläkeläisköyhyys on mittava yhteiskunnallinen ongelma. Päättäjät eivät voi enää ummistaa silmiään tältä ilmiöltä. Eläkeläisköyhyyden nujertamiseksi on ryhdyttävä tiukkoihin toimiin tulevalla vaalikaudella. Selkein keino vaikuttaa eläkeläisten taloudelliseen hyvinvointiin on tietysti kasvattaa eläkkeitä. Takuu- ja kansaneläkkeen varassa elävien sekä pientä työeläkettä saavien henkilöiden ei tarvitse paljoa rahankäyttöä suunnitella sen jälkeen kun laskut on maksettu. Rahaa ei ole ja jotenkin pitäisi sinnitellä seuraavaan maksupäivään saakka.

Asumiseen liittyvät kustannukset, lääkkeet ja ruoka nielevät äkkiä koko summan. Eläkkeiden noston lisäksi on olemassa myös muita keinoja, joilla voidaan helpottaa eläkeläisten arjessa pärjäämistä. Esimerkiksi eläkeläisille alennetun hintaiset tai kokonaan ilmaiset palvelut ovat hyvä keino tukea vähävaraisia eläkeläisiä. Osa kunnista on tehnyt hyvää työtä tällä saralla. Myös terveyttä ja hyvinvointia edistävien liikuntapalvelujen maksuton tarjonta tukee eläkeläisten hyvinvointia. Ilmainen pääsy vaikkapa uimahalliin on monelle kova juttu. Moni eläkeläinen sairastaa ja tarvitsee lääkkeitä. Lääkekustannusten omavastuuta tulisi laskea ja pienituloisilta eläkeläisiltä se tulisi poistaa kokonaan.

Kulkeminen on monille eläkeläisille haastavaa ja samoin tuntuva säännöllinen menoerä. Erityisesti maaseudulla julkinen liikenne on vähäistä. Auto on monille välttämätön esimerkiksi kaupassa käymiselle. Yksityisautoilu on Suomessa todella kallista. Auton hankintaan ja käyttöön liittyvien kustannusten alentaminen auttaisi monia eläkeläisiä. Autovero ja bensan hinta alas. Asumisen hinta on jatkuvasti noussut erilaisten maksujen myötä. Esimerkiksi sähkön kokonaishinta on kohonnut tuntuvasti. Sähkönsiirtohintojen kasvu on ollut suorastaan riistoa. Caruna ja kumppanit eivät tunne armoa edes köyhää eläkeläistä kohtaan. Puuttumalla asumisen ja autoilun hintaan helpotamme eläkeläisten lisäksi merkittävästi myös monen muun pienituloisen tilannetta. Tulevalla hallituskaudella on eläkeläisten vuoro.

Ritva ”Kike” Elomaa
kansanedustaja

 

Kirjoitettu 12.2.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa