Arja Juvonen: Naisen äänen tulee kuulua, ei vaieta

Turussa tapahtunut silmitön väkivaltateko järkyttää. Sanat eivät riitä kertomaan sitä tuskaa, jota tunnen sielussani. Lämmin osanotto Turussa tapahtuneen väkivaltateon uhrien omaisille ja läheisille.

Marokkolaistaustaisen 18-vuotiaan miehen epäilty tekemä veitsi-isku perjantai-iltapäivää viettävän toriväen kimppuun on käsittämätön. Kymmentä ihmistä haavoittanutta ja heistä kahden hengen vaatinutta iskua on nyt ryhdytty analysoimaan, ja poliisi jatkaa tutkintaa tapahtumien, iskusta epäillyn henkilön sekä mahdollisten taustahenkilöiden kohdalta. Tekoa tutkitaan mahdollisena terroritekona.

Puukkoisku kohdistui kahdeksaan naiseen ja molemmat kuolonuhrit ovat naisia. Miehistä loukkaantui kaksi puukotuksen naisuhreja auttamaan mennyttä. Tutkintalinjassa on lehdistöstä saatujen tietojen mukaan otettu kanta, että kyseessä on tarkoituksellinen isku juuri naisia kohtaan. Nuorin iskussa haavoittunut oli 15-vuotias ja vanhin, yksi iskussa menehtyneistä, 67-vuotias. Toinen iskussa menehtyneistä oli lehdistön tietojen mukaan 31-vuotias nainen. Epäilty puukottaja valikoi siis nopeasti ja selkeästi kaikenikäisiä naisia uhreikseen.

Naisiin kohdistuva väkivalta on asia, josta puhutaan kaikkialla maailmassa. Sen kitkemiseksi on tehty lukuisia toimia niin Suomessa kuin EU:n alueella.

Kaikki EU-maat ovat myös erikseen allekirjoittaneet Istanbulin yleissopimuksen, jonka tarkoituksena on naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäiseminen ja torjuminen. YK:n tasa-arvojärjestö UN Women on maailman johtava naisten ja tyttöjen puolestapuhuja. Järjestö toteaa, että joka kolmas nainen maailmassa joutuu väkivallan kohteeksi ja naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta ei tunne maantieteellisiä, uskonnollisia tai kulttuurisia eroja. Väkivaltaa on toki kaikkialla ja tapaukset ovat erilaisia, mutta uskonnon ja kulttuuritaustat ovat juurikin usein syynä siihen, että nainen on alistetussa asemassa, eikä hänellä ole päätäntävaltaa omiin asioihinsa saati vartaloonsa. Tyttöjen ja naisten silpominen, ympärileikkaus, on yksi tällaisista väkivallan muodoista, joka myös täyttää Suomessa rikoslain mukaisen törkeän pahoinpitelyn määritelmän. Länsimaiseen kulttuuriin kuuluu tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ja mikäli Suomessa asuu, on tähän kulttuuriin sopeuduttava ja sitouduttava. Suomessa asuvan maahanmuuttajataustaisen naisen ei tule pelätä kunniaväkivaltaa tai pakkoavioliitoa, Suomessa kasvavan maahanmuuttajataustaisten lapsen ei tule pelätä sitä, että hänet lähetetään kotiseuduilleen silvottavaksi.

Turussa tapahtunutta tekoa tutkitaan terroritekona. Teon taustan perusteellinen selvittäminen äärettömän tärkeää. Onko kysymyksessä yksittäisen henkilön mielenterveysongelmat ja sattumanvarainen tapahtuma vai onko tekijä halunnut ilmaista teollaan myös länsimaisen naisen asemaan liittyvää vihaa? Vai onko teko
selitettävissä yksiselitteisesti terroriteoksi kaikessa karmeudessaan: me iskemme teidän naisiin ja lapsiin ja näytämme, että me kykenemme.

Suomalaiset ovat järkyttyneitä ja vaativat vastauksia kysymyksiin. Naisena ja äitinä kannan huolta siitä, millaiseen maailmaan lapsemme kasvavat. Minua ei tahdo rauhoittaa lauseet, että pelkoon ei ole aihetta tai että Suomi on edelleen turvallinen maa. Lintukoto Suomi ei ole enää entisensä, eikä pelon tunteen vähättelylle ole sijaa. Meidän on oltava realisteja ja ryhdyttävä vaatimaan hallitukselta todellisia toimia viharikosten ja terrorismin ennaltaehkäisyyn.

Perussuomalaisena naisena haluan viedä eteenpäin väkivallattoman Suomen sanomaa ja tehdä kaikkeni, että naisten ja tyttöjen asema on myös tulevaisuudessa Suomessa turvattu. Meidän tulee voida kävellä kadulla pelkäämättä. Naisiin kohdistuvat seksuaalirikokset ja hyväksikäyttö, viharikokset ja alistaminen, ympärileikkaus ja silpominen ovat asioita, joita maassamme ei tule sallia. Nämä ovat myös asioita, jotka myös Suomeen pyrkiville ulkomaalaisille, olivatpa he sitten pakolaisia tai turvapaikanhakijoita, on kerrottava. Suomessa vallitsee naisten tasa-arvo ja koskemattomuus ja sitä on myös kunnioitettava ja
siihen on suostuttava.

Suomessa, mutta myös maailmalla, naisen äänen tulee kuulua, ei vaieta.

Arja Juvonen
kansanedustaja

Kirjoitettu 22.8.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa