Antikainen: Vihreät haluaa Suomeen 80 000 maahanmuuttajaa, joiden työ olisi äänestää vihreitä

TIEDOTE 12.8.2020

Vihreiden ministeriryhmän linjaus 80 000 työperäisen maahanmuuttajan houkuttelemisesta Suomeen kestävyysvajetta paikkaamaan herättää ihmetystä kansan keskuudessa.

”Puheet uusista veronmaksajista ja riittävästä määrästä työntekijöitä näyttäytyvät erikoisessa valossa koronaviruksen aiheuttaman talouskriisin ja lomautusten keskellä. Työ- ja elinkeinoministeriön kesäkuun työllisyyskatsaus kertoi, kuinka Suomessa on tällä hetkellä 416 900 työtöntä työnhakijaa”, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa.

Tavoite mittavan massamaahanmuuton käynnistämisestä juuri, kun Suomen talous sakkaa pahasti, herättää monia kysymyksiä taustalla vaikuttavista motiiveista.

”Suomessa on jo ennestään yli 40 000 työtöntä ulkomaan kansalaista ja vihreät haluavat vielä 80 000 lisää työperäisen maahanmuuton varjolla. Mistä he aikovat taikoa lisää työpaikkoja, kun niitä ei riitä maassa olevillekaan, suomalaisista puhumattakaan? Suomen sosiaaliturva on taloudellisesti jo äärirajoillaan. Vihreiden maailmanpelastusfantasiat ja haihattelut heikentävät huoltosuhdetta entisestään. Tavoitteena lienee uusien äänestäjien houkuttelu hyvällä sosiaaliturvalla samalla, kun vanhat pakenevat muiden puolueiden riveihin”, Antikainen pohtii.

Vihreä politiikka tarkoittaisi toteutuessaan kylmää kyytiä kantasuomalaisille.

”Samaan aikaan massamaahanmuuton kanssa vihreä politiikka heikentäisi suomalaisten työttömien, eläkeläisten ja asutuskeskusten ulkopuolella asuvien toimeentuloa merkittävästi. Työllisyyden parantamiseksi vihreät esittävät myös muun muassa eläkeputken poistoa, mikä leikkaisi iäkkäiden pitkäaikaistyöttömien oikeutta ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäiviin. Ilmastotoimia puolue haluaa vauhdittaa korottamalla lämmityspolttoaineiden veroja sekä ruuhkamaksujen käyttöönotolla. Kurjistetaan suomalaisten elämä ja taataan työttömille maahanmuuttajille kissanpäivät, tämäkö on vihreiden tavoite?”, Antikainen ihmettelee.

Se, kenen osalta ja miten vihreät haluavat puolittaa köyhyyden, jää myös epäselväksi.

”Vihreiden tavoitteena on köyhyyden puolittaminen samalla, kun nostetaan veroja ja vaaditaan ruuhkamaksuja. Pienituloisten aseman heikentämiselläkö köyhyyttä olisi tarkoitus vähentää? Vihreiden tavoittelemassa Suomessa työnteko ei ole kannattavaa ja erityisesti maaseudun asukkaat joutuvat maksamaan kalliin hinnan vihreän ideologian laskuna”, Antikainen tiivistää ongelman.

Lisätietoja:
Sanna Antikainen
050 514 3140

 

Kirjoitettu 12.8.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa