Antikainen: Koskeeko hallituksen harvaanasuttujen alueiden alasajo myös poliisipalveluita?

TIEDOTE 20.10.2020

Itä-Suomen poliisin strategiatyöryhmän vastikään julkaistu raportti esittää merkittäviä muutoksia Itä-Suomen poliisin toimintaan. Lakkautuslistalla olisi muun muassa Nurmeksen poliisivankila sekä Outokummun ja Lieksan lupapalvelut. Valtaosa kenttäväestä keskitettäisiin suurimpiin kaupunkeihin, mikä väistämättä vaikuttaa vasteaikoihin.

”Poliisin vasteajat Itä-Suomessa ovat jo ennestään maan pisimpiä eikä henkilöstön keskittäminen todellakaan paranna tilannetta. Tämä esitys on suoraan ristiriidassa sisäministeriön vaatiman vasteaikojen parantamisen kanssa. Harvaan asuttujen alueiden avuksi on esitetty nettipoliisia, mistä tuskin on suurempaa iloa siinä vaiheessa, kun on oikeasti hätä”, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen huomauttaa.

Itä-Suomen poliisin kenttäväessä esitys on herättänyt ihmetystä, sillä vuoden 2021 talousarvioon on ehdotettu lisämäärärahaa poliisin henkilöresurssien kasvattamiseen.

”Henkilöresursseihin ehdotettiin lisämäärärahaa, jotta harvaan asuttujen alueiden palvelut pystytään turvaamaan, mutta Itä-Suomessa aiotaan toimia täysin päinvastaisella tavalla. Herää kysymys, miksi näin toimitaan? Onko hallituksen tavoitteena koko Itä-Suomen alasajo?”, Antikainen kysyy.

Sanomalehti Karjalaiselle mielipiteitään esittänyt Itä-Suomen poliisin kenttäväki suhtautuu skeptisesti keskittämissuunnitelmiin ja epäilee poliisin näkyvyyden ja vasteaikojen kärsivän muutoksesta. Usea itäsuomalainen poliisi kokeekin, ettei Itä-Suomen poliisi toimi Suomen hallituksen ja Poliisihallituksen linjausten mukaisesti suunnitellessaan toimintojensa keskittämistä.

”Poliisiasemia voidaan lakkauttaa ainoastaan sisäministeriön päätöksellä, mutta mikään ei estä toimintojen siirtämistä muualle. Jäljelle jää ainoastaan näennäisesti toimivia pieniä asemia, kun valvonta- ja hälytystehtäviä hoitavat poliisit on siirretty muualle. Poliisin katoaminen katukuvasta heikentää sekä asukkaiden turvallisuutta että luottamusta poliisiin. Tätä kehitystä ei missään tapauksessa voi sallia. Harvaan asuttujen alueiden viranomaispalvelut on ehdottomasti turvattava ja on hallituspuolueiden tehtävä säilyttää palvelut ja noudattaa omaa hallitusohjelmaansa ”, Antikainen vaatii.

Lisätietoja:
Sanna Antikainen
050 514 3140

 

Kirjoitettu 21.10.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa