Tapetaanko meidät tällä Kelan taksiuudistuksella kysyi potilas puhelussaan – Kelan korvattava yksityiset taksimatkat hoitoihin, vaatii Arja Juvonen

Tiedote 9.7.2018

Kelan on korvattava Kelan taksiasiakkaille aiheutuneet ylimääräiset kustannukset taksimatkoista, jotka asiakas on joutunut tilaamaan muualta kuin Kelan välityskeskuksesta. Puhutaan jo sadoista euroista/potilas, vaatii kansanedustaja Arja Juvonen (ps).

Säännön mukaan Kela korvaa vain Kelan maakunnan välityskeskuksesta tilatut kyydit. Kelan taksimatkoissa on kuitenkin ollut valtavia ongelmia ja viivästymisiä ja asiakkaat ovat joutunueet hoitoon ehtiäkseen tilaamaan yksityisen taksin ja maksamaan sen myös itse.

On pöyristyttävää huomata, miten Kelan taksiuudistus on käynnistynyt kuin täysin ilman harjoitusponnistusta. Tämäkin uudistus on osunut kaikkein heikompiin ihmisiin. Vakavasti sairaat ihmiset ovat tämänkin uudistuksen maksumiehiä ja naisia. Mikä ihme Kelan toimintatavoissa tai ohjauksessa on vikana, kun uudistukset tökkivät joka kerran? Tuoreessa muistissa on myös toimeentulon maksatukseen liittyvä episodi, joka sekin ontui ja otti voimille toteuttaa, Juvonen kysyy.

Sain tänä aamuna puhelun Kelan taksia kolme kertaa viikossa tarvitsevalta ihmiseltä, joka käy dialyysihoidoissa. Hoito alkaa säännöllisesti aamusta ja kestää noin viisi tuntia. Yhtenäkään aamuna viime viikon aikana taksikyytiä ei ole tullut. Asiakas on tilannut taksin yksityisesti ja maksanut sen myös itse. Myös sairaalasta kotiinpääsyn kanssa on ollut ongelmia. Potilas oli odottanut neljä tuntia kotiin pääsyä. Rahallisesti puhutaan jo sadoista euroista, joita kyydit maksavat. Tämä ihminen kysyi, että tapetaanko heidät tällä taksiuudistuksella, Juvonen kertoo.

Taksiautoilijat ovat olleet myös yhteydessä ja he ovat aidosti pahoillaan, hämillään ja pettyneinä uudistukseen. Taksiautoilijoita ei saa tämän uudistuksen aiheuttamista ongelmista syyttää.

Taksiuudistus liittyen Kela kyyteihin on valmisteltu huonosti ja vaikuttaa sille, että riskianalyysit tähän uudistukseen ovat jääneet täysin tekemättä. Tämä on todella pelottavaa, eikä nosta luottamusta uudistuksiin, joita hallitus ajaa. Keskeneräisesti tehtyä, kiireellä, aivan kuten soteakin ajetaan läpi vaikka harmaan kiven, Juvonen toteaa.

Arja Juvonen
Kansanedustaja
Sosiaali- ja terveysvaliokunta
050-5311 108

 

 

 

Kirjoitettu 9.7.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa