Juvonen: Saattohoidossa järkyttäviä epäkohtia – pelkät kauniit puheet ja ohjeistukset eivät riitä, tarvitaan saattohoitolaki

Tiedote 20.2.2019

Porvoolaisen Mira Westerbergin mukaan hänen 77-vuotiaan äitinsä saattohoito oli ala-arvoista kaupungin omistamassa palvelukodissa (Iltalehti 20.2.2019)

Iltalehden uutinen shokeeraa. Lämmin osanotto äitinsä menettäneelle Mira Westerbergille, mutta kiitos hänelle myös rohkeudesta puhua haavoittavasta, omaa äitiä koskettavasta asiasta. Westerberg kertoi, että hänen äitinsä saattohoidossa oli lukuisia puutteita mm. kivunlievityksen, asentohoidon ja perushoidon osalta.

Westerbergin kertomus kertoo järkyttävällä tavalla sen, miten paljon Suomessa on tehtävää hyvän ja onnistuneen saattohoidon saralla. Tällaiset kertomukset osoittavat, että saattohoito suositukset ja ohjeistukset, joilla suomalaista saattohoidon lastua on yritetty ylläpitää, ovat täysin epäonnistuneet tarkoituksessaan. Myös vanhuslain kirjaukset ovat jääneet oikeaoppisesti tulkitsematta mikäli saattohoito tilanteisiin ei ole hälytetty lisähenkilökuntaa. Lakihan edellyttää, että näissä tilanteissa henkilöstöä on oltava, kansanedustaja ja pitkään vanhustenhuollossa työskennellyt Arja Juvonen sanoo.

Onnistuneessa saattohoidossa asioiden ja tilanteiden tulisi olla lempeitä, valmiita ja rauhaisia. Niissä hetkissä myös ihmisen elämän rajallisuus on tiedostettu ja hyväksytty, ja tavoitteena on antaa potilaalle mahdollisimman hyvä elämän loppuvaihe sekä tukea häntä ja hänen läheisiään. Hyvällä saattohoidolla pyritään lievittämään sairauden aiheuttamaa fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja hengellistä kärsimystä sekä vaalimaan potilaan ja hänen läheistensä elämänlaatua.

Yhteiskunnan tulee antaa kansalaisille lupaus, että kaikkialla Suomessa on valmius hyvään, laadukkaaseen, oikea-aikaiseen ja yhdenvertaiseen saattohoitoon asuinpaikasta riippumatta. Jokaisella ihmisellä tulee olla saattohoitoon subjektiivinen oikeus ja siksi siitä on ehdottomasti säädettävä erillisellä saattohoitolainsäädännöllä. Tällä hetkellä tällaista lakia ei ole, Juvonen muistuttaa.

On täysin mahdotonta ymmärtää, miksi kuolevan potilaan hoito on jätetty Suomessa vain ohjeistusten (ministeriön ohjeistukset, Käypähoito suositukset) varaan. Kuolevaa potilasta ei voi hoitaa suuntaa antavilla suosituksilla. Kyse on inhimillisyydestä ja ihmisen arvosta. Ihmistä ei saa hylätä tai unohtaa elämän viime metreillä. Tarvitsemme lainsäädännön, jolla estämme Porvoon kaltaisten tilanteiden syntymisen. Saattohoitokoulutusta on myös ehdottomasti lisättävä Suomessa, Juvonen vaatii.

Meillä on valtavasti tehtävää myös ympärivuorokautisen- ja tehostetun hoiva-asumisen saattohoidon laadun parantamisen kanssa. Kun kyseessä on hyvinkin paljon kodinomaiset hoivayksiköt, valmiutta saattohoidon järjestämiseen yllättävissä tilanteissa ei välttämättä ole. Se näkyy muun muassa erilaisten apu- ja hoivavälineiden tai riittävän ja tehokkaan kivunlievityksen puutteena. Tämä on kohtuutonta, sillä muun muassa syöpäpotilaalla voi olla hyvinkin kovat kivut ja lopputuloksena voi olla kipukatastrofin kaltainen tila, jossa tilannetta ei enää hallita.

Näissä tilanteissa on oltava aina yhteydenotto mahdollisuus ja ”suora linja” kivunlievityksestä vastaavaan lääkäriin. Lääkäri on saatava kiinni vaikka päivystyksestä tai ambulassista, mikäli omassa hoivayksikössä sellaista ei ole lähettyvillä. Kivunlievityksen on oltava kohdallaan, mutta myös henkilöstön, joka sitä toteuttaa. Muun muassa näistä asioista tulisi saattohoitolaissa olla kirjaukset, Juvonen esittää.

Olen tehnyt lakialoitteen saattohoitolainsäädännön aikaan saattamisesta jo vuonna 2017. Laissa tulee olla selkeät kirjaukset saattohoidon järjestämisestä ja toteuttamisesta.

Toivon peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk) kommentoivan tätä esitystäni vielä ennen tämän eduskuntakauden päättymistä. Voisiko ministeri Saarikko viedä tämän asian pikapostina ministeriönsä valmisteltavaksi? Saattohoitopotilailla ei ole aikaa odottaa vaan heidän aikansa on nyt, Juvonen sanoo.

Arja Juvonen
kansanedustaja
geronomi(amk)
050-5311 108

Kirjoitettu 22.2.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa