Rakkautta ja kuolemaa vanhuksensa hylänneessä Suomessa

Huittisten kaupunki ja tragedia, jossa 26.10.2019 noin 90-vuotias mies löytyi menehtyneenä, surmanneena vanhan vaimonsa ja itsensä.

Mies oli toiminut huonokuntoisen vaimonsa omaishoitajana ja tunnettiin paikallisten keskuudessa tunnollisena, ahkerana, reippaana ja rehellisenä miehenä. Hänen kerrotaan toimineen yrittäjänä niin kuin isänsäkin. Mies oli uutisten mukaan pyrkinyt hakemaan apua raskaasen omaishoitajan työhönsä. On kunniotettavaa, että hänen iässään oleva ihminen on toiminut puolisolleen omaishoitajana. Omaishoitajana, josta maksettu palkka on mitätön usein ympärivuorokautiseen työmäärään ja sen raskauteen verrattuna. Omaishoitajana, joka helpottaa yhteiskunnan vastuuta vanhuksistaan.

Ehkä vaimonsa ei ollut halunnut hoitolaitokseen, vaan elää elämänsä viimeiset vuodet kodissaan miehensä rinnalla. Ehkä miehensä ei ollut halunnut vaimoaan siihen hirveyteen, mistä nykyään saamme lukea jatkuvasti lehdissä: miten vahukset makaavat likaisissa vaipoissaan, nälissään, ilman riittävää huolenpitoa, sänkyihinsä sidottuina liikuntarajoitustensa vuoksi, ilman mahdollisuutta ulkoiluun tai minkäänlaiseen toimintaan. Miten vanhuksia kuolee hoidonpuutteseen hoitolaitoksissa suorastaan heitteille jätettyinä.

Meillähän ei läheskään aina avioparilla ole mahdollisuutta saada jatkaa yhteistä elämäänsä enää siinä vaiheessa, kun jompikumpi ei enää kykene asumaan kotonaan, eikä edes silloin, jos molemmat tarvitsevat hoitopaikan laitoksessa. Aviopareja kun on sijoitettu eri hoitolaitoksiin. Voimmekin kysyä, missä on vanhustemme ihmisarvo ja missä inhimillisyys ? Onko ihminen täysin arvoton sen jälkeen, kun hän ei enää kykene tuottavaan työhön, kun on antanut elämänsä työtä tehden ja veroja maksaen, osallistuen tämän yhteiskunnan hyvinvoinnin rakentamiseen.

Rinteen hallitus, ministereineen ja puolueineen kyllä huutaa ihmisten oikeutta elämään ja jakamatonta ihmisarvoa – silloin kun on kyse turvapaikanhakijoista. Samaan aikaan hallitus itse jakaa ihmisarvoa säälittä ja valikoiden, eikä siitä ihmisarvon vakasta liikene enää juuri minkäänlaista arvoa vanhuksillemme. Koko hallituksemme kun toteuttaa mitä törkeimmällä tavalla sisäministeri Ohisalon teemaa, jossa turvapaikahakijat menee kaiken muun edelle. He ovat se voimavara, joka tekee työt, he ovat se voimavara joka synnyttää lapset, he ovat se tieto, taito ja tekniikka ja moniosaajuuden riemuvoitto, millä Suomi pidetään pyörimässä.

Niin kuin SDP:n Miapetra Kumpula-Natri taannoin kirjoitti : “Balkanilaisen maantien laitaa taivaltaa jalan joukko matematiikanopettajia, arkkitehtejä, taloustieteilijöitä ja hammaslääkäreitä. Puolet Välimeren yli kiikkerissä kumiveneissä saapuvista syyrialaisista turvapaikanhakijoista voisi olla akavalaisia.” Niinhän toki voisi olla, mutta kun ei ole. Ja voisihan lehmätkin lentää, mutta kun eivät lennä, ei vaikka kuinka haluaisimme, ei vaikka kuinka valheellisesti väitettäisiin lehmien lentävän ja vaikka kuinka sen valheen paljastaminen tuomittaisiin vihapuheena.

Vanhuksistamme on tullut yksi yhteiskuntamme oman kansan heitteille jätetty ihmisryhmä. Ennen vaaleja äänien kalastukseksi luvattu hoitajamitoitus kutistui henkilömitoitukseksi, joka sekään tuskin toteutuu ainakaan tämän hallituksen aikana. Eläkeäläisten vappusatanen kutistui muutamiin euroihin. Rahaa kun ei kuulemma ole – paitsi 989 miljoonaa euroa kehtiysapuun vuodelle 2019, 1029 miljoonaa vuodelle 2020 ja kasvua jatkaen senkin jälkeen, 100 miljoonaa vihreälle ilmastorahastolle, satoja miljoonia turvapaikakijoille, miljoonia tulkkeihin, oikeuskuluihin ja avointen rajojen aiheuttamien kasvaneiden rikosten kustannuksiin, miljoonia hallituksen eritysiavustajiin auttamaan tekemään lisää järjettömiä päätöksiä.

Mihin perustui Huittisissa tapahtunut hirmuteko? Ehkä emme saa koskaan tietää. Perustuiko se rakkauteen, kun on jo parempi kuolla yhdessä kuin jatkaa liian raskaaksi käynyttä elämää maassa, jonka päättäjät ovat hylänneet oman kansansa? Maassa, jonka suunta on kuin irvikuva turvallisesta ihmisarvoisesta hyvinvointivaltiosta.