Kuka huomaa tahattomasti lapsettomat?

“Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä pariskuntaa, tulevaisuudessa vielä useampaa. Syntyvyys on laskussa. Lapsettomuutta voidaan hoitaa lääketieteen keinoin, mutta lapsitoiveen toteutumattomuus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti kaikilla elämän osa-alueilla.” – Simpukan poliittisten tavoitteiden asiakirja

Olen ajatellut paljon syntyvyyttä, sen jatkuvaa vähenemistä sekä vauvakatoa. Vauvakato on yksi yhteiskunnan suurimmista uhkista ja siitä uutisoidaan jatkuvasti.

Vuosikymmenen alussa lapsia syntyi 60 000, kokonaishedelmällisyysluvun ollessa 1,87. Vuonna 2018 tilastokeskuksen ennusteen mukaan lapsia syntyy enää vain n. 45 000, jolloin kokonaishedelmällisyysluku laskee 1,4:n, joka olisi Suomen historian matalin. Tämä olisi kolmas vuosi peräkkäin, kun lapsia syntyy vähemmän kuin ihmisiä kuolee.

Syntyvyyden lasku on todella monisyinen ongelma, jota on hankala lyhyesti avata. Siihen vaikuttaa miesten syrjäytyminen, toimeentulo, varmuus elämästä, yhteiskunnan asenne perheisiin ja niin edelleen. Miten näitä asioita sitten lähdetään muuttamaan? Yhdellä poliittisella päätöksellä se on käytännössä mahdotonta.

Jotain valtio voi kuitenkin tehdä helpottaakseen esimerkiksi tahattomasti lapsettomien taakkaa. Lahjasukusoluhoitoja ei tehdä tällä hetkellä julkisessa terveydenhuollossa ja tämä jos mikä asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan erityisesti taloudellisen tilanteen ja lapsettomuuden syyn perusteella. Lahjoitettuja sukusoluja voidaan käyttää esimerkiksi silloin, jollei lasta toivovien oma sukusolutuotanto toimi tai se jostain syystä puuttuu kokonaan.

Tällä hetkellä lahjasukusoluhoitoja saa vain yksityisellä sektorilla ja jokainen meistä ymmärtää, että siihen ei ole kaikilla varaa. Osa väestöstä voi käyttää säästöjä tai ottaa lainaa pankista, mutta ei kaikki. Tässä tasa-arvoisessa valtiossa on järkyttävä epätasa-arvon merkki. Tahattomasti lapsettoman hoito tässä asiassa riippuu puhtaasti varallisuudesta. Se on väärin.

Aikana, jolloin syntyvyys jatkaa laskuaan, tulisi valtion toimia niissä määrin, missä voi. Emme voi välttämättä päätöksillä vaikuttaa suoraan syntyvyyteen, mutta voimme tukea heitä, jotka lapsia haluavat esimerkiksi näillä lapsettomuushoidoilla. Lapsettomuuden hoitoon tulee varata riittävästi resursseja ja tulevaa sote-uudistusta rakentaessa tulee turvata myös lapsettomuushoitojen resurssit.

Syntyvyys huitelee nälkävuosien tasolla. Meidän tulee tehdä kaikkemme tilanteen korjaamiseksi. Tällä hetkellä tahattomasti lapsettomille tilanne on se, että lapsi on taloudellinen investointi, johon liittyy riskejä. Näin sen ei kuulu olla.

Lapsettomuushoitojen lisäksi tulee valtion kannustaa nuoria, niin naisia kuin miehiäkin, hakeutumaan hedelmällisyystutkimuksiin riittävän ajoissa ja tämä tulee tapahtua julkisen terveydenhuollon piirissä. Näin voimme välttää monessa tilanteessa ikävät yllätykset, kun hedelmällisyys laskeekin aiemmin, kuin on luultu. Hedelmällisyystutkimuksiin hakeudutaan nykyisin aivan liian myöhään, vasta siinä vaiheessa, kun ongelma on jo olemassa. Lapsettomuutta voi siis joissain tapauksissa ennaltaehkäistä ja valtio voi tukea siinä.

Oma perhe, äitiys, koti. Kolme asiaa, joista olen haaveillut pienestä saakka. Nyt olen löytänyt kumppanin, isän lapsilleni ja toivon syvästi, että meitä siunataan lapsilla, koska en keksi omalla kohdallani mitään suurempaa merkitystä kuin olla äiti. On sydäntä riipivä ajatus, että kaikki, jotka sitä haluavat, eivät saisi sitä kokea. Valtion pitää tukea tässä.